Siirry suoraan sisältöön

Juha Junnonen Lemin valtuuston johtoon

Lemin kunnanvaltuusto urakoi vuoden viimeisessä kokouksessaan maanantaina sekä talouden että hallinnon saralla. Se vahvisti budjetin ensi vuodelle ja taloussuunnitelman kahdelle seuraavalle sekä päätti kunnanhallituksen ja lautakuntien uusista kokoonpanoista vuosille 2011-2012. Lisäksi valtuusto valitsi itselleen ensi vuoden puheenjohtajat. Ensimmäinen puheenjohtaja on kokoomuksen Juha Junnonen.

Juha Junnonen (kok) johtaa puhetta Lemin kunnanvatuustossa vuonna 2011.

Ensimmäinen varapuheenjohtaja on keskustan Marjo Huuhilo ja toinen varapuheenjohtaja perussuomalaisten Juha Koivisto. Aiemmin puhetta johtanut kokoomuksen Antti Okko on tammikuusta alkaen rivivaltuutettu.

Puheenjohtajavaihdokset perustuvat pienryhmien aiemmin sovittuun rotaatioon, jonka mukaisesti myös kunnanhallituksen ja lautakuntien kokoonpanot osittain uusiutuvat. Uudistamispainetta tuli myös perusturvalautakunnan lakkauttamisesta.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana jatkaa Eija Sinkko (kesk) henkilökohtaisena varajäsenenään Tarja Husu-Tuuliainen. Varapuheenjohtajaksi nousi kokoomuksen Arto Penttilä (Kari Rummukainen). Jäseniä ovat Risto Pietiläinen (vihr; Outi Torkkeli), Sonja Laitinen (sd; Matti Lehtonen), Paula Tuomi (kok, Mervi Rings), Jarmo Tölski (kesk; Matti Tapanainen) ja Kyösti Väisänen (kesk; Heikki Taipale).

Maaseutulautakuntaa johtaa Matti Tapanainen (kesk; Hannu Hakonen), varapuheenjohtaja on Oiva Pesu (ps, Juha Koivisto) ja jäsenet Heikki Haiko (kok, Esa Narvola), Tarja Husu-Tuuliainen (kesk; Tuija Topra-Karppanen), Ritva Lehtonen (vihr; Eini Kosonen), Annikki Lahtinen (kok; Maija Rämä) ja Reijo Pekki (kesk; Esko Hammar).

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja on Olavi Punkka (kesk; Juhani Poskiparta), varapuheenjohtaja Mika Lohtander (ps; Ritva Lehtonen, vihr), ja jäsenet ovat Sonja Laitinen (sd; Riku Buuri), Kari Rummukainen (kok; Esa Suomalainen), Maija Rämä (kok; Annikki Lahtinen), Heikki Taipale (kesk; Kai Hakala) ja Raija Liisa Tikka (kesk; Eija Kaipia-Junnonen).

Sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Risto Pietiläinen (vihr; Outi Torkkeli), varapuheenjohtajaksi Mervi Rings (kok; Annikki Lahtinen) ja jäseniksi Arfi Ala-Outinen (kok; Teemu Kangas), Hannu Hakonen (kesk; Olavi Punkka), Jari Heikka (kesk; Heikki Taipale), Tarja Kohonen (kd; Eila Olkkonen) ja Minna Värtö (kesk; Raija Liisa Tikka).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *