Siirry suoraan sisältöön

Mansikkapiirakkaa juhannukseksi

Helpon mutta maukkaan mansikkapiirakan ehdit pyöräyttää käden käänteessä vaikka vielä ennen juhannusvieraiden saapumista. Se tuo raikkaan tuulahduksen kaikkien rasvaisten grilliherkkujen keskelle ja herkistää mielet nauttimaan kesästä ja leppoisasta yhdessäolosta. Pohjassa on käytetty murotaikinaa ja samalla reseptillä voit leipoa monien muidenkin makeiden piirakoiden pohjat. On hyvä kun on joitakin tällaisia perusreseptejä, joita voi sitten käyttää monessa eri yhteydessä. Vaikka tietysti joskus on hyvä myös kokeilla jotakin uutta ja erilaista:)

Murotaikina

100 g voita

1 dl sokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhoja

 

Täyte

1 prk maitorahkaa

1 prk kermaviiliä

2 munaa

3/4 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

marjoja

 

1. Sekoita voi ja sokeri. Voit notkistaa voita hieman ensin mikrossa.

2. Lisää kananmuna ja sen perään jauhot.

3. Sekoita marjoja lukuunottamatta täytteen ainekset keskenään.

4. Painele pohja voideltuun piirakkavuokaan.

5. Levitä marjat pohjan päälle ja kaada viimeiseksi mukaan täyte.

6. Paista 200 asteessa noin 30 min.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *