Siirry suoraan sisältöön

Stam1na tutustui näyttelyynsä

Uuden levyn tekoon valmistautuvat Stam1na kävi tutustumassa juhlanäyttelyynsä Lemin koulukeskuksessa maanantaina. Samalla näyttely sai arvokasta lisäaineistoa.

Kai-Pekka Kangasmäki (vas.), Teppo Velin ja Emil Lähteenmäki tutustuivat koulukeskukseen pystytettyyn näyttelyyn; Antti Hyyrynen ja Pekka Olkkonen kuvassa selin kirjoittamassa nimikirjoituksiaan.

Antti ”Hyrde Hyyrynen toi näyttelyyn monella kiertueella palvelleen kitaransa, Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäki basson. Teppo ”Kake” Veliniltä jouti näyttelyyn pari rumpukapuloita, aitoa Stam1na-mallistoa.

Varsinainen löytö esille laitettavaksi oli kuitenkin koulukeskuksen soitinvarastossa: rumpu, jolla Kake otti rumpalin hommiin ensi tuntuman. Sitä hieman naureskeltiinkin, että mitä se kertoo koulun musiikkiluokan varustuksesta, kun 15 vuoden takainen rumpu on komerossa.

Vielä on kalvo kestänyt, tutkaili Teppo Velin Pekka Olkkosen kantamasta rummusta, joka on uhmannut aikaa koulun soitinvarastossa. Bändin hämäläisvahvistus Emil Lähteenmäki (vas.) oli ensi kertaa Lemin koululla.

Ja oli siellä vanha bassokin, jota ei voinut soittaa silloinkaan, kun sen varsi on rikki, totesi Pekka ”Pexi” Olkkonen. Ilmankos miehestä tulikin soolokitaristi.

– Emmat tietysti ovat hienoimpia saavutuksia, tuumaili Olkkonen näyttelyn sisällöstä, mutta oikaisi pian:

– Tai itse asiassa kultalevyt, kun ne ovat fanien tuomia, kertovat että meistä on yleisö tykännyt.

Yleisö on tykännyt myös näyttelystä, ja koululla on nähty nuorta väkeä kesken kesäloman. Ja myös vanhempaa.

Bändin syleilyssä Siru "Äitee" Liljander, joka aikoinaan huolehti, että pojat saivat harjoitella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *