Siirry suoraan sisältöön

Tapiolan näyttämö valmistautuu naurattamaan

Lemin nuorisoseuran näytelmäryhmä aloitti torstaina harjoitukset mielessään ensi-ilta marraskuussa .- ja irtiotto komedian poluilla. Marraskuun 18. päivänä nähdään ensi kerran ”Vaimoke” Sami Sivosen ohjauksessa.

Jussi Sinkko (vas.), Hannu Hovi ja Jari Kapiainen viettävät poikien iltaa Tapiolan näyttämöllä; ensimmäinen harjoitus oli torstai-iltana.

Ei komedia ole vierasta Lemin nuorisoseuralle ollut, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan näytelmän tyypiksi luokitellaan komedia – vieläpä komediaklassikko; Hilja Valtosen Vaimoke on sellainen jos mikä. Tapiolan näyttämölle se tuodaan tuoreena Kari Paukkusen ja Leena Tammiston käsikirjoituksena.

– Se ajoitetaan 1960/70-luvun henkeen, tai niin he sanovat sen tekevänsä, minähän en sitä aikaa tiedä, nauraa nuori ohjaaja Sivonen. Sopiva määrä nostalgiaa saattaa hyvinkin tuoda enemmän yleisöä, on puvustusta ja lavastusta suunniteltaessa pähkäilty.

Jo kauan ennen 1970-lukua Vaimokkeen kirjoittanut Hilja Valtonen on kuitenkin Sami Sivoselle tuttu kirjailija, sillä hän on ohjannut Valtosen ”Salaisen aseen”, ja oli siksi valmis esittämään Vaimoketta lemiläisten uudeksi tekstiksi.

– Imatralla Vaimoke on nähty joskus noin kymmenen vuotta sitten, Lappeenrannasta en tiedä, mutta Lemillä joskus kauan sitten, Sivonen kertoo.

Lemiläisille ehdotus kelpasi, eritoten sen jälkeen, kun he näkivät Sivosen ohjaaman ”Nelostien” Imatralla. Se nauratti niin ja vakuutti näyttelijät ohjaajan kyvystä tehdä komediaa, kertoo Leena Uski.

Ohjaaja Sivonen puolestaan taisi vakuuttua lemiläisten komediataidoista jo ensimmäisessä harjoituksessa; sen verran hulvattomasti Hannu Hovi, Jari Kapiainen ja Jussi Sinkko viettivät poikien iltaa ja Leena Uski haahuili kuolleen isoäidin opettavaisena äänenä.

Sami Sivosella oli hauskaa heti ensimmäisissä harjoituksissa.

Nuorien näyttelijöiden esiinmarssi

Paljon tuttua, hieman uutta ja jonkin verran paluun tekevää on Vaimokkeen näyttelijäkaarti. Se myös vahvistaa nuorisoseuran imagoa nuorisoseurana.

Tutuinta kaartia ovat Leena Uski, Liisa Haiko, Pentti Kauppi, Päivi Pokkinen,  Jussi Sinkko ja yhden näytelmän väliin jättänyt Jaana Sinkko. Tuttuja edelliseltä esityskaudelta ovat myös Hannu Hovi, Oskari Kymäläinen, Jenni Makkonen ja Laura Penttilä. Yhdeksän vuoden tauon jälkeen näyttämölle palaa Jari Kapiainen, joka aikoinaan nähtiin Mikkona ”Anussa ja Mikossa”.

– Mukava oli tulla nyt, olisi tehnyt monta kertaa aiemminkin mieli, mutta oli milloin mitäkin estettä. Nyt elämäntilanne on sellainen, että voi taas paneutua tähän, kertoo hän.

Ihan uutena aikuisten näyttämölle nousee nuori  Opri Rousku, joka kuitenkin on joukossa niitä harvoja, joita Sami Sivonen on aiemminkin ohjannut – teatterikerhossa. Teatterikerhon kautta tuttuja puolenkymmenen vuoden takaa ovat myös Laura Penttilä ja Jenni Makkonen.

Kun näyttämön puolella tehdään toista kohtausta, kahviossa pidetään lukuharjoituksia. Leena Uski, Jaana Sinkko, Jussi Sinkko, Hannu Hovi ja Jari Kapiainen roolivihkojen kimpussa.

– Kun Kaupin Pena ei tullut ensimmäisiin lukuharjoituksiin, ihan säikähdimme, mutta oli kyse vain sekaannuksesta päivämäärissä, kertoo Leena Uski. Konkareilla on oma painava vastuunsa, kun moni yleisön suosikki Siru Liljanderista lähtien on tästä uutuudesta jäämässä pois.

Markku (Peutere) on luvannut, että voisi pienen sivuroolin ottaa, Leena Uski kertoo

Kaksi paikkaa miehityksessä on vielä avoinna pieniin sivurooleihin, sukupuolella ei ole väliä, ohjaaja kuuluttaa.

Päivi Pokkinen täydentää, että  vaikka molemmissa on vähän vuorosanoja, niissä pääsee kyllä irrottelemaan kunnolla:

– Tarjolla olevat roolit ovat sitä herkullista suolaa, jota komediassa tarvitaan, jotta yleisö jaksaa menoa seurata. Pieni rooli ei siis ole vähäpätöinen rooli – ja nämä ovat oikein kutkuttavan herkullisia. Tervetuloa joukkoon mukaan rakentamaan Vaimoketta!

Marraskuussa ensi-ilta

Aiemmista näytäntökausista poiketen Vaimokkeen ensi-ilta on jo syksyllä – marraskuun 18. päivänä. Kalenteriin on merkitty sen lisäksi jo kymmenen muuta näytöstä, joista viimeinen on 16. joulukuuta.

Ennen ensi-iltaa on harjoituskalenteriin laitettu liki 30 kokoontumista, joista pari ilman ohjaajaa. Aika monet naurut Tapiolassa ehditään sinä aikana nauraa, saati sitten marras-joulukuussa.

KAIJA LANKIA

Oskari Kymäläinen (vas,), Jenni Makkonen, Laura Penttilä, Liisa Haiko, Päivi Pokkinen, Opri Rousku ja Pentti Kauppi ottamassa tuntumaa rooleihinsa.

Vaimokkeesta tarkemmin nuorisoseuran omilla sivuilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *