Siirry suoraan sisältöön

Rannoilla ja avannossa

Veden määrää Lemin järvissä ei eukkomamma uuvu ihmettelemään. Sunnuntaina tuli tarkastettua myös Kivijärven rantoja usealta suunnalta.

Kivijärven vesi on korkealla, ja melkein jo jään peitossa. Kuva Papinojan suulta.

Lahnajärven kierto paljasti, kuinka valtavasti vettä on kaikissa laskuojissa ja niiden rannat ja järven rantakoivikot veden alla. Siitä, missä järvi nyt alkaa missäkin, on vaikea saada edes tarkkaa kuvaa, kun lumi peittää rantajäätiköt

Pilkkimiehiä tai -naisia ei sunnuntaina vielä jäillä näkynyt – onneksi. Arvata saattaa, että alkavalla viikolla pilkkikausi kuitenkin pääsee alkuun, kun pakkasöitä ja -päiviä on viimeinkin luvassa useampia perättäin. Eukkomamma on joskus kuullut varoituksia, että poikkeuksellisen korkea vedenpinta voi aiheuttaa muutoksia veden virtauksiin, ja sitä myöten jäätymiseen ja jään vahvistumiseen. Joten olkaa varovaisia, kyllä ne ahvenet odottavat vielä viikon kauemminkin.

Vanhasta Papinojasta on tullut nyt vuolas virta, veden ja jään peitossa ovat myös Lahnajärven rantakoivikot.

 

Varma virtauksen ja olemattoman jään paikka on Kotalahden saunarannassa. Talven ensimmäinen todellinen talvipäivä ja sunnuntainen avantosauna houkuttelivat ennätyssuuren joukon talviuimareita Kotalahteen. Olosuhteet olivatkin mitä idyllisimmät: vesi avannossa kylmää ja kaamoskuu pyöreänä uimareita valaisemassa.

Avantoon on helppo mennä, kun köysi antaa rinteessä turvaa, vaikka olisi jäisempääkin (mitä nyt sunnuntaina ei ollut). Osin tulvaveden alle jääneelle laiturille johtavat tukevat ”pitkospuut”, joten jalkoja ei tarvitse kastella ennen kuin avantoon laskeutuessa.

Ja sauna tarjoaa mitä makoisimmat löylyt. Niistä oli sunnuntaina samaan aikaan nauttimassa noin 15 talviuintia vakavammin tai satunnaisemmin harrastavaa. Hyvin lauteille mahduttiin, eikä jono avantoonkaan venynyt liian pitkäksi.

Mahtuisi Kotalahden avantosaunalle enemmänkin väkeä, itse asiassa lemiläiset ovat kovin huonosti ottaneet omakseen mainion talvikuntoilun, jota voi harrastaa vähälumisinakin talvina. Kotalahden lauteilla kuulee nykyisin paljon enemmän Luumäen ja Taavetin kuulumisia kuin Lemin asioita.

Uimin seudun kyläyhdistyksen lämmittämänä avantosaunanautintoa on tarjolla joka sunnuntai kello 16-19.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *