Siirry suoraan sisältöön

Pellavaa, puuta ja piikkilankaa

Minulla on ollut koko ikäni tarve suunnitella ja tehdä käsillä kaikenlaista. Tyttärelläni Kirsillä on samanlainen halu, kertoo Ritva Laurikainen, joka sunnuntaina avasi näyttelyn Savitaipaleen Ainolan tallin ylisille.

Kirsi Laurikaisen taidetta puusta ja piikkilangasta.


– Tämän lisäksi Kirsin avopuoliso Mika tekee puusta veistoksia, Ritva Laurikainen kertoo.

Sukulaiset ja ystävät ovat saaneet jo osansa tuotannosta.
Viimeinen ihastuminen tuli kierrätysmateriaaleihin. Myös luonnonmateriaalit viehättävät.Pellava,ja puuvilla yhdistettynä  luonnosta löytyviin kasveihin.
– Vanhan puun syvät, ajan muovaamat uurteet ja piikkilangan mennyttä aikaa  henkivä tunnelma ihastuttavat tällä hetkellä niin paljon, että päätimme
pystyttää näyttelyn, hän sanoo.
Näyttely on Savitaipaleen Ainolan pihamaan tallin ylisillä kesän 2012.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *