Siirry suoraan sisältöön

Kesäväki terässä Uimin kesäkisoissa

Sunnuntaina kisailtiin Uimin koulun kentällä tutuissa merkeissä, mutta ensimmäistä kertaa Uimin kesäkisojen nimen alla. Uusi aika toi nimen myötä hieman muutoksia lajeihin, mutta tuttuja lajeja ja tuttu tunnelma olivat tallella.

Pussijuoksuviestissä naiset päihittivät miehet, mutta vielä toisella osuudella Juho Milonoff vei miesten viestiä johtoasemassa.

Myytyjen grillimakkaroiden indekseillä laskettuna kentällä oli noin sata ihmistä viettämässä kesäistä päivää ja kisailemassa leikkimielellä. Kovimmat kannustushuudot kaikuivat tasoitusjuoksussa ja tiukin kamppailu taidettiin käydä pussijuoksuviestissä.

Lentopallokamppailu kesäasukkaiden ja paikallisten välillä jäi kisaamatta, kun joukkueisiin ei löytynyt riittävästi pelaajia.

Tulokset:

Perheviesti: 1)  Melasniemen perhe Anja, Elli ja  Kristo, 2)  Huovila-Inkisen perhe Eetu, Eemil ja Juho, 3)  Milonoffin perhe Aamu, Vilma ja Teo, 4) Seppäsen perhe Peppiina, Titta ja John 5) Korvenniemen perhe Anne, Aino ja Jussi ,  6) Hietamies-Välimetsän perhe Irma, Jatta ja Neelia.

Ratakierroksen tasoitusjuoksu 2005 syntyneet ja nuoremmat tytöt (nuorimmat syntyneet vuonna 2010): 1)  Neelia Välimetsä, 2) Peppiina Seppänen, 3) Tiina Suonio, 4. Elli Kyrönseppä, 5) Maisa Kemppinen, 6) Tuula Suonio, 7) Maya Celvin, 8 ) Olivia Kemppinen, 9) Vilja Hakonen, 10) Nelli Hakonen, 11) Amanda Ayoade ja Olivia Ayoade.

Ratakierroksen tasoitusjuoksu 2005 syntyneet ja nuoremmat pojat (nuorimmat syntyneet vuonna 2010): 1) Eemil Louhelainen, 2) Adam Celvin, 3) Eetu Louhelainen, 4) Leevi Hakonen, 5) Johnny Tolin, 6) Leo Korvenniemi, 7)  Eetu Villanen, 8 ) Jesse Nurkka.

Tasoitusjuoksu 1997-2004 syntyneet tytöt: 1) Anja Melasniemi, 2) Vilja Veikkolainen, 3) Matilda Mansner, 4) Moona Kunttu, 5) Aino Korvenniemi.

Tasoitusjuoksu 1997-2004 syntyneet pojat: 1) Teo Milonoff, 2) Kristo Melasniemi, 3) Jussi Korvenniemi, 4) Daniel Sihvo, 5) Teemu Trast.

Pienten tyttöjen tasoitusjuoksun voittaja Neelia Välimetsä sai kultamitalinsa Uimin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Hakoselta. Sihteeri Mari Haiko luki tulokset.

Viestijuoksun kesäasukkaat vs alkuasukkaat voittivat kesäasukkaat joukkueella Anja Melasniemi, Aamu Milonoff ja Vilja Veikkolaine Alkuasukkaat juoksivat joukkueella Riitta Haiko, Riitta Niemi ja Jani Pekkanen.

 

Nännikumin heitto maitotonkkaan oli kisojen ehdoton suosikkilaji, siinä paremmuuttaan mittelivät niin lapset, nuoret, naiset kuin miehetkin niin sankoin joukoin, jotta kirjuri ei ehtinyt edes kaikkien yrittäjien nimiä kirjoittaa ylös. Parhaat tulokset saatiin kuitenkin kirjattua, lähes kaikille laji osoittautui yllättävän vaikeaksi.

Ehdottomasti ylivoimainen nännikuminheittäjä oli naisten sarjan voittaja Raija Tikka, jolla osumia oli 4/5. Muut naisten sarjassa osumia saaneet olivat Marja-Leena Nurkka, Päivi Loponen-Kyrönseppä, Riitta Haiko, Sirpa Kärmeniemi, Pirjo Pasi ja Pirjo Haiko, kaikki tuloksella 1/5.

Nuorten 8-15-vuotiaiden sarjassa parhaiten osui Eemil Huovila tuloksella 3/5. Eetu Huovilalla tonkkaan pujahti 2/5 ja Eevi Haikolla ja Juho Inkisellä 1/5.

Miesten sarjassa parhaimpaan tulokseen ylsi Alpo Haiko osumilla 2/5. Muut tuloksen saaneet olivat Marcus Celvin, Pasi Huovila, Pekka Saira, Oiva Nikunen, Markku Tikka ja Veikko Raatikainen, kaikki tuloksella 1/5.
Lasten alle 7v  sarjassa yrittäjiä oli lukuisia, mutta kaikki jäivät tällä kertaa ilman tulosta.

Kisat päätti 8×20 metrin pussijuoksuviesti miesten ja naisten välillä. Tällä kertaa, vaikka kamppailu oli tiukka, naiset ottivat selkeän voiton miehistä joukkueella Vilja Veikkolainen, Elli Melasniemi, Verna Melasniemi, Aamu Milonoff, Jatta Välimetsä, Titta Seppänen, Kerstin Stenius ja Roosa Siitonen.
Miesten joukkueessa sipsuttivat John Seppänen, Juho Milonoff, Kai Trast, Jussi Hakonen, Mika Kärmeniemi, Marcus Celvin, Juho Inkinen ja Janne Suutari.

Kahdesta lampaasta oli iloa niin lapsille kuin aikuisillekin.

 

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *