Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Heituinlahden Hölsänniemellä on Savitaipaleen kotiseutuyhdistys kasvattanut ruista jo niin kauan, ettei kukaan varmasti enää vuosia muista. Saattaa olla parikymmentäkin.
Rukiinleikkuutalkoot Hölsänniemellä ovat jo historiallinen perinne.
Kauniissa maisemassa järvenrannan rinnepellolla ruis tänäkin kesänä kasvoi kauniisti, ihan niinkuin ennenvanhaan, sinisenään ruiskukkia korkeitten korsien suojassa. Kun vilja kypsyi, oli aika kutsua talkooväki sirppeineen rukiin leikkuuseen.
Kymmenkunta ahkeraa vapaaehtoista ahkeroi muutamana poutapäivänä lyhteitä tehden. Sitomiseen ei ihan kuka vain kelvannutkaan, vahvoin sormin parhaat sitojat tekivät niin tiukkoja siteitä, että lyheteitä sai käsitellä miten vain. Kuhilaitakin rakensivat sitten parhaat taitajat, mieleen muistui, kuinka lapsena piiloteltiin kuhilaissa, taisivat olla silloinkin vahvaa tekoa
Kelpasi työn tulosta ihailla.
Kun kuhilaita arveltiin olevan tarpeeksi pystyssä, jäi loppu pelto Ismo Hölsän puitavaksi. Kuhilaita pystyttävät Ari Lindqvist, Ismo Hölsä, Pertti Jurvanen, Antti Pylkkö ja Niilo Nikkilä. Kahvituksesta huolehti Eila Kajanus-Jurvanen.
Hakamäen riiheen rukiit tuotiin 30.8. Riihtä lämmitettiin sitten jatkuvasti kipinävahtien huolellisen valvonnan alla, kunnes ruis oli puintikuivaa.
Lyhteitä Hakamäen riihen pihassa oli iso keko.
Syyskuun toisena päivänä rytmikäs kalke kuului jo kauas, ja riihen ovensuussa henkeä vetivät pölyiset puimamiehet ja naiset palttinaisissa paidoissaan. Hiki virtasi, ja vielä aamulla valkeina hohtavat paidat olivat harmaina pölystä.
Puintipöly teki kuvastakin harmaan.
”Puinti on kovaa hommaa”, tuumaa tässä Veikko Lahenmies ja kohottaa paidan helmaa, ”aamulla housut oli vielä tiukat, nyt piti jo tehdä oljista vyö, jotta pysyvät ylhäällä!”
Tuskin tästä laidutuskonstista kuitenkaan tulee urbaanien naisten suosikki.
Olkikasa ulkona kasvoi, jyviä lakaistiin riihen lattialla tarkasti kasaan. Sitten raahattiin viskuri ulos, sillä sisällä sen käyttö olisi ihan liian pölyistä puuhaa. Viskuri painoi, eikä sen ulostuonti ahtaasta riihen ovesta ja korkeista portaista ollut helppoa.
Viskuri tuotiin miehissä ulos.
Mutta ei sitä ollut viskurin pyörityskään! Vuoroja vaihdettiin tiheään, ja kallisarvoiset rukiinjyvät lapioitiin paperisäkkiin.
Vaan eipä ollut puuro vielä tässäkään vaiheessa syötävissä. Jonakin päivänä Antti Pylkkö lupasi jauhaa jyvät jauhoiksi, ja ehtoisat emännät sitten hauduttelisivat hyvät puurot Hakamäen tuvassa parempiin suihin pantaviksi.
Talkoosoppa maistui Antti Pylkölle Hakamäen tunnelmallisessa tuvassa.
Lopulta sunnuntaina 23.9. oli Hakamäelle kutsuttu nimikkohenkilöitä ja talkooväelle tarjottiin seuraavana päivänä. Pitkä oli rukiin tie pellolta pöytään, paljon pitempi kuin kaupanhyllyltä kassiin. Suurella kunnioituksella puuro silloin syötiin.