Siirry suoraan sisältöön

Nuorekasta kääretorttua

Myllyn Parhaan maistuvista resepteistä lauantain iltapalapöytään valikoitui veikeä ja herkullinen kääretorttu.

Pohjana perus kääretorttupohja vehnäjauholla, kananmunilla ja sokerilla. Täytteenä tällä kertaa kerman ja rahkan seos mariannecrushilla höystettynä sekä mansikkahilloa. Tähän olisi soveltunut hyvin myös kaakaopohja, makuasia tietenkin, mistä kukin pitää.

Kääretorttuja on myös hauska viimeistellä esimerkiksi kerman ja erilaisten koristeiden avulla, joissa vaan mielikuvitus on rajana. Kuvassa näkyvässä versiossa on käytetty hyödyksi alkuperäistä ideaa ja koristeltu kääris piparmintunmakuisilla suklaapastilleilla. Hyväntuulista ja helppoa! Värikkäämmillä pastilleilla pintaan saisi vielä enemmän elävyyttä.

Hauska vaihtoehto vaikkapa lastenkutsuille tai leikkimielisten aikuisten illanistujaisiin.

 

Pohja

4 munaa

1 dl sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhoa

 

Täyte

2 dl mansikkahilloa

2dl kuohukermaa

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

200 g maitorahkaa

1pss mariannecrushia (tai 100g ranskalaisia pastilleja rohittuna)

Päälle

1/3 kerma-rahka-seoksesta

noin 100 g pastilleja

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *