Siirry suoraan sisältöön

Ne kypsyvät jo!

Heinäkuu ei ole ihan vielä puolessakaan, mutta vadelmat kypsyvät jo.

Vattupensaissa on jo kypsää satoa.

Lauantaina eukkomammalle kerrottiin useammastakin suusta, että kypsiä vadelmia löytyy jo vaikka kuinka. Sunnuntaiaamuna oli pakko lähteä astian kanssa metsään tilannetta tarkistamaan.

Ja olihan niitä: pulleita, punaisia, terveitä ja tuoksuvia vadelmia, jotka eivät kalenteria ole kypsyessään katsoneet. Kesäkuun helteet ovat riittäneet. Ja sadettakin on ollut, kun oksat eivät ole kuivuneet.

Sen verran niitä löytyi, että syömään päästiin reilusti ja pakkaseenkin eukkomamma pani pari rasiaa – enemmän kuin viime kesänä konsanaan. Hyvä alku vattukaudelle siis kaiken kaikkiaan, kun on poutaa luvattu alkavallekin viikolle.

Vaikka oikeasti eukkomamma vielä on odottanut mustikoidenkin kypsymistä ja poiminut vasta piirakkamustikoita. Nyt sitten ei tiedä, kumpia keräisi. No, kuningatarhillo onkin tosi hyvää – eli molempia.

Rastaat ovat jo havainneet, että viinimarjatkin jo punertuvat pensaissa. Pitää lisätä kimmeltäviä folioita niitä pelottamaan. Mehun keittoonkin joutuu varmaan vahvasti etuajassa, jos meinaa sadosta itselleen osan saada.

Näki eukkomamma tänään myös punaisia puolukankylkiä täydessä kukassa kukkivassa kanervikossa:

Kuvan oikeassa alakulmassa on puolukka, yläkulmassa eukkomamman sormi ja vasemmassa reunassa auringon heijastus kännykän linssiin. Keskellä kanervia.

Kelpaa nyt marjastaa sen kuin vain ehtii ja jaksaa. Kun eivät thaimaalaisetkaan kuulemma valtaa tänä kesänä marjametsiä. Näin ainakin Etelä-Saimaa kertoi muutama päivä sitten verkkosivuillaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *