Siirry suoraan sisältöön

Ajankohtaista teistä

Tutkimusten mukaan maantieojien perkaaminen ja kuivatus on edullista ja tehokasta routivien teiden hoitoa. Lieneekin niin, että mitä syvemmät ojat sitä kuivemmat tiet.

Täällä mäkisillä ja mutkaisilla Etelä-Karjalan teillä perkausten jälkeiset jyrkät uiskat ja vastaluiskat sekä syvät ojat joskus suorastaan pelottavat tiellä liikkuvaa kohtaamis- ja väistötilanteissa. Erityisesti kaljamakeleillä tieltä suistuminen voi olla väistämätöntä jos kitkaa ei ole, ei kaidetta eikä edes lumipenkkaa johon nojata.

En ihmettelisi, vaikka pahimmillaan jopa kunnossapitourakoitsijat pelkäisivät kalustonsa puolesta. Syvästä ojasta ei pääse omin avoin ylös. Vahinkoja syntyy.

Kaiteet lisäisivät pahimmissa paikoissa ainakin turvallisuuden tunnetta. Väistöpaikkoja voisi ehkä lisätä, samoin tulisi selvittää, ovatko tiealueet ylipäänsä riittävän leveät

Alemman tason tiestöä käyttävä maaseudun koulukuljetus- ja muu palveluliikenne lisääntyy kuntarakenne- ja sote -uudistusten toteutuessa. Ihmisiä asutetaan ja palvellaan kodeissa mahdollisimman pitkään. Lähihoitajan on päästävä asiakkaan kotiin kaikkina vuorokaudenaikoina takseista ja hälytysajoneuvoista puhumattakaan. Tekniikkaa pitäisi saada enemmän avuksi.

Markku Peutere

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *