Siirry suoraan sisältöön

Kuukanniemen kevytväylä suunnitteille

Kaakkois-Suomen ELY-keskus käynnistää tiesuunnittelun edellyttämät maastomittaustyöt kevyen liikenteen
väylän rakentamiseksi välille Kuukanniemi – Iitiä. ELY-keskus kuulutti asiasta vapun edellä.

Kevyen liikenteen väylän alustava kokonaispituus on noin 4,5 km. Väylää suunnitellaan valtatie 13:n laitaan sen länsipuolelle.

Hanke sisältyy vuosien 2014-2018 investointiohjelmaan alueellisen tienpidon investointihankkeena, ja sen rakennuskustannukset on arvioitu 1,2 miljoonaksi euroksi.

Tänä kesänä tiealueella tehdään maastotyöt, ja varsinainen suunnittelu tapahtuu ensi vuonna. Rakentaminen tapahtuisi aikaisintaan kesällä 2016, ja silloinkin mahdollisesti kahdessa osassa. Ensimmäiseksi tehtäisiin 2,8 kilometrin väli Iitiän risteyksestä Pajatielle, ELY-keskuksen alustavassa hankekortissa todetaan.

Samaisessa kortissa kerrotaan myös toisesta Lemille sijoittuvasta valtatie 13:n parannuskohteesta – 2+2-kaistaisesta ohituskaistaosuudesta. Se sijoittuisi tielle Raikulitien risteyksen tuntumasta Savitaipaleelle päin. Pituutta ohituskaistoilla olisi yhteensä 2,2 kilometriä.

Sen rakentamiselle ei kuitenkaan ole määritelty alustavaakaan aikataulua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *