Siirry suoraan sisältöön

Art Paimensaari avattiin värikkäästi

Teksti ja kuvat: Terttu Kultanen

Art Paimensaaren avajaisohjelma viime sunnuntaina oli rakennettu Matti J. Raution kertoman 1800-luvulta alkavan sukutarinan ympärille.

Raution ja Jokipellon suvun taiteilijat Matin ja Eevan seurassa,

Raution ja Jokipellon suvun taiteilijat Matin ja Eevan seurassa.

Musiikkikin seuraili aina kulloistakin vuosikymmentä ja historian vaiheita. Sitä esittivät Ukkopojat säestäjineen Kaarina Lindqvistin ohjaamana, Elina Lattu ja hanuristi Tapio Nysten. Tarttu Kultanen juonsi ohjelman karjalan murteella.

suvun nuorin taiteilija Elina Lattu maalaamiensa taulujen edessä. Elina lauloi myös heleällä äänellään avajaisvieraiden iloksi.

Suvun nuorin taiteilija Elina Lattu maalaamiensa taulujen edessä. Elina lauloi myös heleällä äänellään avajaisvieraiden iloksi.

 

terassin seinällä oli Matti Raution karjalaisena asetelmana hänen vanhempiensa ja esivanhempiensa sekä Eeva Jokipellon vanhempien kuvat

Terassin seinällä oli Matti Raution karjalaisena asetelmana hänen vanhempiensa ja esivanhempiensa sekä Eeva Jokipellon vanhempien kuvat.

 

tilaisuuden päätteeksi nostettiin malja Viipurinrinkelin kera Sukunäyttelylle, kuvassa kutsuvieraita Ari ja Kaarina Lindqvistin seurassa.

tilaisuuden päätteeksi nostettiin malja Viipurinrinkelin kera Sukunäyttelylle, kuvassa kutsuvieraita Ari ja Kaarina Lindqvistin seurassa.

Näyttelyn anti Savitaipaleen Paimensaaressa on mahtava, siihen kannattaa tulla tutustumaan! Siitä tarkemmin Lemin Kirjavan aiemmassa artikkelissa.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *