Siirry suoraan sisältöön

Pastori pääsi vauhtiin – anoppi myös

Oppiiko pappi uusille tavoille? Ja onko anoppi paras opastaja? Vastauksia pääsee nyt hakemaan Lemin Tapiolan näyttämöltä.

Näyttämöllä nähdään muiden muassa Päivi Pokkinen (vas.)anoppina ja Liisa Haiko siivojana,

Näyttämöllä nähdään muiden muassa Päivi Pokkinen (vas.) anoppina ja Liisa Haiko siivojana.

Pastori Jussilaisessa taistelevat vävyn ja anopin ohella vanhoillisuus ja edistys. Pastori ei voi hyväksyä uusia kansanvalistuksen ja emansipaation aatteita, herännäisisännistä pastorikin on liian hellämielinen nykyaikaisine ajatuksineen.

Kenen ajatusmaailma vie voiton, siitä Tapiolassa taistellaan vauhdilla ja värikkäästi. Gustav von Numersin teksti on hauska, iskevä ja monin kohdin ajankohtainen yhä, vaikka tapahtumat sijoittuvat yli sadan vuoden taakse,

Hauskasta tekee hauskemman ja iskevämmän Sami Sivosen ohjaus ja roolivalinnat sekä valittujen taatun riemastuttava näyttelijätyö. Yhtään heikkoa lenkkiä ei lavalle nouse.

Arto Heimonen Jussilaisena on ottanut roolinsa haltuun kaikkine vivahteineen. Puolison roolissa Maija Hyväri on juuri niin säikky ja pelokas kuin miksi mies on hänet pelotellut.

Mutta säikky ja pelokas tulee pastoristakin, kun näyttämölle astuu todellinen hirmu, Päivi Pokkisen esittämä anoppi. Tämä puolustaa tytärtään kuin leijonaemo ja näyttää vävylle kaapin paikan – ja koko kaluston.

Anu Pesarin piika ja Kai Grénin renki pitävät yhtä.

Anu Pesarin piika ja Kai Grénin renki pitävät yhtä.

Anoppia pakoon saa juosta myös pappilan piika, Anu Pesari. Pesari näyttää komediennen kykynsä ja vakuuttaa katsojan, että Lemin nuorisoseuralla on näyttämöllä tulevaisuutta pitkälle eteenpäin.

Kirkkoväärtin ja herännäisisäntien kolmikko – Aira Grén, Jari Kapiainen ja Pentti Kauppi – pistää pastoria kuriin omalla tavallaan. Saarnamiesten sanoja säestävät vahvat eleet ja mällinroiskeet. Niitä sitten siivoaa Liisa Haiko Lindgrenskana niin luontevasti kuin olisi ikänsä herrasväen lattioita kuurannut ja näiden elämästä kahvin voimalla juorunnut.

Sari Papinniemellä opettajan rouvana, Arto Penttilällä opettajana ja Kai Grénillä renkinä on pienemmät roolit, mutta ei yhtään mitättömät. Jokainen on tehnyt ja tekee työnsä hyvin. Yleisö viihtyi ensi-illassa ja viihtyy varmasti tulevissakin näytöksissä. Seuraava tilaisuus on jo huomenna sunnuntaina kello 14. Näytösajat löytyvät nuorisoseuran sivuilta.

Näytelmä on myös pukudraama. Airi Peutere ompeli puvut pastorin vaimolle ja anopille ja vastaa muutenkin puvustuksesta. Lavastustyöryhmää veti Jari Kapiainen.

Näytelmä on myös pukudraama. Airi Peutere ompeli puvut pastorin vaimolle ja anopille ja vastaa muutenkin puvustuksesta. Lavastustyöryhmää veti Jari Kapiainen.

Ohjaaja Sami Sivonen antoi ymmärtää, että Jussilainen olisi hänen viimeinen ohjauksensa Lemillä. Käyköhän hänen kanssaan samalla tavalla kuin aikoinaan Lauri Väärän kohdalla?  Hänenkin viimeisiä ohjauksiaan oli useita. Toivotaan niin.

KAIJA LANKIA

Kovimman

2 kommenttia artikkeliin “Pastori pääsi vauhtiin – anoppi myös”

  1. Erkki Lintunen

    Rovasti onnittelee vauhtiin päässyttä pastoria ja muutakin pappilan väkeä. Ensin luulin, että tuo siivooja olisi uusi kirkkoherra. Mutta kun katsoin tarkemmin, niin tiesin, että ei…

  2. Maija Hyväri/Eveliina

    Kiitos konfirmaatio papilleni Erkille.Tervetuloa katsomaan esitystä kun kiireiltäsi ehdit.Terveisin Eveliina Jussilainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *