Siirry suoraan sisältöön

Lippuja ja lappuja

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Yleisötilaisuuksia on tänä vuonna helpotettu myymällä kahvi- ynnä muita. lippuja erikseen, jotta kahvitusporukka ei joudu käsittelemään rahaa. Jossakin se toimi mainiosti.

Hakamäellä kahvit nautittiin komean konsertin ohessa.

Hakamäellä kahvit nautittiin komean konsertin ohessa.

Esimerkiksi eläkeläisten tansseissa on jo aikoja sitten keksitty, että pääsylipun hintaan sisältyy myös kahvi, ja samalla tavalla tehtiin Sapassiviikon päätteksi Hakamäellä komeassa konsertissa, jossa kuultiin sota-ajan lauluja.

Lavalla nähtiin ja kuultiin Heikki Hytti Amor-orkestereineen, mukana myös Kaarlo Vihinen, mestari vuodelta 1964, ja paikallisena vahvistuksina aluksi Taisto Taalikainen ja Paavo Kallio. Laulusolistina oli mahtavaääninen Erkki Luumi Muistelo-orkesterista, ja ennen sitä kahvitaukoa paikallinen karaokemestari Terttu Kultanen lauloi sydämet sulattavasti Veikko Lavin ”Evakon laulun”.(

Terttu Kultanen tulkitsi Veikko Lavia.

Terttu Kultanen tulkitsi Veikko Lavia.

Mäntyharjulla lappukahvitus sujui myös mainiosti. Kahvipisteitä oli useita, sillä Hakamäen alun neljäsataa kuulijaa ylitettiin kesäteatterissa reilusti. Jos Hakamäellä esiintyjät saivat olla katon alla vähäiseltä sateelta suojassa, niin toisin on Mäntyharjulla. Siellä ”Kiellettyjä tunteita” ansiokkaasti näytelleet, tanssineet ja laulaneet olivat säälle alttiina, kun taas katoksen alle mahtuu parhaimmillaan yli kuusisataa katsojaa!

Kuoro lauloi sateessa.

Kuoro lauloi ajoittain sateessa.

Katsojat pysyivät kuivina.

Katsojat pysyivät kuivina.

 

Kake Randelinin tarinan teatteriversio oli vauhdikas ja monivivahteinen, kyynelet toi silmiin varsinkin Kaken laulu, jonka taustalla ballerina tanssi, kunnes sinipukuiset tanssijat kantoivat ”haavoittuuneen enkelin” pois näyttämöltä – kaunis kohtaus, hieno ilta.

Mutta siitä kahvituksesta vielä. Mentiin Tallikahvilaan ja ihmeteltiin sitä tarjontaa! Kahvilipulla sai valita erittäin suuresta valikoimasta, oli korvapuustia ja voisilmäpullaa, oli kakkua ja piirakkaa ja pasteijaa, ota mitä haluat.Otettiin korvapuustit ja ne olivat todella suuria maukkaita!

Pettilässä moni pettyi lippukahviin ja -rokkaan. Lipuista oli kuuluttu tapahtuman aluksi, mutta myöhemmin tulleet jonottivat sitten turhaan rokkajonossa, koska eivät tienneet lipuista mitään.

Sitten kun yritti ostaa lippuja, niin olikin epävarmaa, että riittääkö enää rokkaa, ja kohta taas lippuja olisi ollut saatavilla. Kun sitten kuvitteli saavansa vohvelikahvit, niin sama juttu, ja jos lopulta sai vohvelin, niin olisi pitänyt mennä toiseen jonoon jonottamaan kahvia. Joku söi vohvelinsa ja jätti kahvit harmistuneena.

Väkeä oli kuulema pilvin pimein, myyjiäkin vaikka kuinka, sää oli tilattu tapahtumaa varten ja ne polkuformulatkin pidettiin. Mutta muonitusta ja kahvitusta kannattaisi pikkuisen vielä parantaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *