Siirry suoraan sisältöön

Nuoret haluavat pitää Katin

Lemin kirkkoneuvosto päätti tiistaina, että seurakunnan nuorisotyönohjaajan virka täytetään kokoaikaisena. Viran täytön aikataulu palautetaan työryhmän valmisteluun. Nuoriso-ohjaajan vaihtumista pelkäävät nuoret ovat laatineet nettiadressin, jolla oli keskiviikkoiltana noin 300 allekirjoittajaa.

Keskiviikkona kirkkoneuvosto julkaisi asiasta tiedotteen:

”Tällä tiedonannolla Lemin seurakunnan kirkkoneuvosto haluaa katkaista siivet niiltä perättömiltä huhuilta, jotka liittyvät Lemin seurakunnan nuorisotyönohjaajan virkaan ja seurakunnan nuorisotyön tulevaisuuteen.

Lemin seurakunnan vakituinen nuorisotyönohjaaja on irtisanoutunut Lemin seurakunnan palveluksesta joulukuussa 2013, minkä jälkeen virkaa ei ole täytetty. Virkaa on hoitanut vt. viranhaltija, jonka määräaikainen vt. virkasuhde päättyy 31.10.2016.

Lemin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti 20.9.2016 pitämässään kokouksessa julistaa nuorisotyönohjaajan viran haettavaksi. Virka täytetään mahdollisimman pian. Lapsi- ja nuorisotyöstä vastaavat siihen saakka seurakuntapastori Katariina Äijälä ja lastenohjaaja Minna Lehikoinen. Kaikki ko. työalojen toiminta jatkuu entiseen tapaan myös tämän siirtymäkauden aikana.

Pahoittelemme, että tiedottaminen asiasta on ollut puutteellista.”

Aiemmin Lemin kunnan vapaa-aikatoimi lähetti kannanoton seurakunnalle nuorisotyönohjaajan virkaan liittyen.

Myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lemin osasto kirjelmöi koskien nuorisotyönohjaajan virasta.

Nuorille itselleen ei kelpaa kuka tahansa nuoriso-ohjaaja. He haluavat Katin:

lman Katia meitä ei kiinnostaisi seurakunnan toiminta… Jos Kati lähtee, niin tuntuu, että seurakunta hylkää meidät… Meidän nuorten sanat eivät riitä kuvaamaan tätä pettymyksen tunnetta seurakuntaa kohtaan. Emme voi pukea sanoiksi sitä, miten tärkeä Kati on meille. Älkää viekö meiltä Katia!”, koulukeskuksen oppilaskunnan adressissa vedotaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *