Siirry suoraan sisältöön

Koko vuosikerta Vanhaan pappilaan!

Mitä yhteistä on filmitähti Tom Hanksilla, filmitähti Andy Garcíalla, hiihtäjä Thomas Wassbergillä, urheiluselostaja Antero Mertarannalla ja noin 60 lemiläisellä – mukaan lukien eukkomamma? Syntymävuosi 1956.

Eukkomamma seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1963,

Eukkomamma seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1963,

Lemin kirkonkirjoissa vuonna 1956 syntyneitä on 56 henkeä. Heidän lisäkseen saattaa väestörekisterissä olla muutama samanikäinen. Osa meistä on eukkomamman lailla ihan jossain muualla syntyneitä, mutta moni on asunut ikänsä Lemillä.

Toiset meistä saattavat tuntea toisensa kansa- ja rippikoulusta alkaen, toisilla tuttavuus on aikuisiän tulosta. Joku meistä voi olla sellainenkin, joka ei tunne yhtään lemiläistä ikätoveria. Saattaa olla, että kasvot ovat kauppareissulta tutut, mutta nimestä tai iästä ei ole hajuakaan.

Useimmat meistä ovat jo juhlineet 60 vuottaan tavalla tai toisella, joillain se on vielä edessä. Omien juhlien lisäksi onkin syytä juhlia yhdessä ja nähdä, ketkä kaikki ovat mainiota vuosikertaa 1956.

Siihen tarjoutuu tilaisuus perjantaina 9. joulukuuta kello 20 Vanhassa pappilassa. Pappilaan kutsutaan tällä kutsulla (jota saa jakaa kaikin mahdollisin keinoin) kaikki vuonna 1956 syntyneet Lemillä asuvat. Tarjolla on elävää musiikkia, kahvia ja pikkupurtavaa. Ja ennen kaikkea hyvää seuraa, uusia tuttavuuksia ja yhteisiä sukupolvikokemuksia.

Tilaisuus on maksuton, mutta mukaan voi varata pari lanttia kahvirahaksi ja kattamaan pappilan vuokraa. Tapaamiseen on varattu aikaa noin kaksi tuntia. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Ja jos tulee paikalle jo kello 18, pääsee osallistumaan kansalaisopiston runoiltaan samalla reissulla.

Koollekutsujina ovat Kaija Lankia, Anneli Lattu ja Päivi Pokkinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *