Siirry suoraan sisältöön

Mikkelin ralli-ihme

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kävimme lauantaina katsomassa vähälumista talvirallia Mikkelissä, Siikakosken EK nelosella.

Ford Fiesta kiiti naisellisessa ohjauksessa.

Juha Salo kaasutteli vaaleansinisellä Peugeotilla.

Helposti oli pellolle parkkipaikka aurattu,kun ei lunta juuri ollut. Saman tuulisen pellon laitaan olivat Kuosmalan Martat puffettitelttansa pystyttäneet. Tarjolla oli kahvia ja makkaraa koululaisten luokkaretkeä tukemaan.

Pieni koulu, reilut 30 oppilasta, taistelee olemassa olostaan muiden pienten lailla. Ahkerasti vanhemmat sinnittelevät, juuri oli hankittu koululle pulkkia ja lumentyöntimiä, ja rallipuhvetin tuotolla  mennään jonnekin toimintapuistoon tms. Reippaita ja kohteliaita olivat oppilaatkin, joten menestystä heille tulevaisuuteen.

Etsimme katselupaikan noin kilometriselta mutkaosuudelta metsän siimeksestä, jossa ei tuuli juuri haitannut. Paikka olikin mitä mainioin, hurjia mutkia ja vielä hurjempia mäkiä. Ja kuten tavallista, moni auto karkasi kameran ulottumattomiin,vaikka kuinka yritin tarkkana olla.

Eniten väkeä kuului kiinnostavan erikoisluvalla kisassa 16-vuotiaana ajava Kalle Rovanperä, kuulun rallikuskin Harrin poika. Pettymys valtasi jo mielen,kun ralliradio kertoi pojan ajaneen metsään…näinköhän pystyy jatkamaan!

Mutta tieto oli ennenaikainen, Rengasrikosta huolimatta Skoda Fabia 19 oli ottanut hyvin kiinni toisia, ja pyyhälsikin aika vauhdilla mutkaiseen ylämäkeen, ja kas, kuvankin sain, ja ihan hyvän!

Vauhti tosin oli liikaa kameran tarkennukselle.

Vauhti tosin oli liikaa kameran tarkennukselle.

Mietin koko ajan, mitä ajattelee kokenut kartanlukija Risto Pietiläinen siinä tämän tuulispään vieressä, varoitteleeko vai lukeeko vaan nuotteja, pelottaako yhtään istua nuoruuden hullunrohkeuden vieressä. Toivottavasti Kallella on taitoa ja vakautta niin paljon, että kokemustakin ehtii karttua!

Ja  niin siinä kävi, että Kalle pesi koko porukan, jopa tutun värisellä Peugeotilla ajavan kokeneen rallimiehen Juha Salon. Rallissa oli muuten mukana myös kaksi naisparia, ruotsalaiset Jonna ja Julia Peugeotilla ja suomalaiset Jonna ja Enni Ford Fiestalla.

Siitä omaa lempiautoa Lada 1200:sta odottelin, sen lähtönumero oli ihan viimeisiä, ja kun se lopulta tuli, en sitä kuvaa kuitenkaan ehtinyt saada! Onnea vaan tuleviin ralleihin Matti Frimannille ja Petri Seppäselle, sympatiat katoavalle automerkille, johon varaosia löytyisi tallistani yllin kyllin!

Ensimmäisen kuvan kuvateksti vaihdettu oikeaan illalla kello 19.55.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *