Kotimaisia hiirenkorvia -Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta
Eilinen päivä oli suloinen kuin sulhaspoika. Aurinko suorastaan paahtoi täydellä terällä,pienen pieniä pilven repaleita seilasi sinessä hetken kuivuen kohta kasaan kuin lentoon puhallettu höyhen.

Nuotion savu kirveli letunpaistajan silmiä, kahvi oli niin hyvää, kuin se vain nuotiolla voi olla, ja ruokatermoksessa kuumana säilynyt jauhelihakeitto maistui. Metsätyöläisten ruokatunti tuppasi venymään ihan ruokaperäisille, niin oli unettava tunnelma.

Ei uskoisi,miten vaikeakulkuiseksi muuttuu metsä, kun hakkuu paljastaa jokaikisen kuopan ja kiven, joita risukko yrittää kainosti peitellä, tasoitella koneen kulkemia mutaisia uria. Ei näy siellä somat sammalet, ei mustikan varvut.

Turhaan ei hakkuuaukioita sanota raiskioiksi, niin ovat tässä vaiheessa surkean näköisiä, ja hankalia kulkea. Lyhyillä paksuilla kintuillaan tämäkin eukkonen koitti siellä nuorempien perässä pysyä polttopuukasoja tekemässä.

Kolme kasaajaa oli uuvuttaa yhden sahurin. Kiskoimme risujen alta polttopuuksi kelpaavia latvoja ja isoja oksia, joista mottorisahalla sitten piti sen verran suoraa tehdä, että  valmiista kasoista saisi aikanaan otteen traktorin kouralla.

Muutama vuosi sitten omasta tornista näkyi samanlainen surkea maisema, ja nyt siinä on valtavan kaunis uusi nuori metsä. Kuusia ja mäntyjä, joiden takana nuori koivikko. Aivan ihana. Luonto on ihmeellinen.

Vaikka nyt tällä eilisen aherruksen aukolla on eukonkin edessä tiukka taimien istutus,niin periaatteessa metsä siihen kasvaisi joka tapauksessa. Mutta koska tämä on ”puupeltoa”, kyllä siellä eukkokin tulee huhkimaan sen minkä kroppa kestää, ja on tosi ylpeä jo aikaisempien vuosien kättensä töistä.

Tuli taas käytyä kaupassa. Kun aina katselee sitä ”tuorerehuhyllystöä” sillä silmällä, että joko ois jotain kotimaista, niin miten sitä jotenkin kuvitteli kevätsipulia kotimaiseksi  – ja kiinankaalia…

Ja voi taivas varjele, kun sitten kotona taas suurennuslasin kanssa tihrusti niitä pienen pieniä tekstejä, niin kevätsipuli onkin kasvanut Senegalissa! Mitähän siellä viljelijä tuotoksestaan saa,kun nippu täällä ei maksa euroakaan. Ja mitä hänen pitää jättää sen sijaan viljelemättä, olisko joku muu perheen ruokkimiseksi tärkeämpää!
Kiinankaali oli vielä suurempi järkytys, Pirkka-tuote  – moni muukin luulee niitä kotimaisiksi. Kotimaista siinä oli ainoastaan pakkauskelmu, Jalasjärvellä kehitetty maatuva ”ympäristömyötäinen” muovi. Pussin saumassa sitten luki, että itse tuote olikin Portugalin aurinkoa vältellen kasvanut…

Onneksi koko talven on saanut kotimaisia tomaatteja. Ja tavallista kaalia. Salaatit ja kurkut tuppaavat paleltumaan jo matkalla, vaikkeivät saisikaan ulkoilman kylmyydestä nauttia kuin pienen pienen henkäyksen auton oven raosta. En ihmettele yhtään ihmisiä, otka jo innoissaan kylvävät siemeniä ja koulivat taimia.

Vaikka nyt juuri on meneillään oikein kevätmyrsky, niin kesää kohti mennään jotta kohisee. Mäntyperällä muutolinnut ovat vielä hyvin vähissä. Joutsenet ovat tulleet, ja rastaita odotan kiihkeästi talvehtineen mustarastaan kaveriksi. Näin keväällä otan niistä jokaisen vastaan riemumielin,ja syksyllä mietin,miten estäisin niitä syömästä marjojani!

Hullua tämä elämä. Ja taannoin,kun kävimme sitä Kemin lumilinnaa katsomassa ja koukkasimme ihan pikkuisen oikean Lapinkin puolelle, niin joka latvasta etsin hiiripöllöä, tien pientareilta pulmusparvia  – turhaan,vielä.

Mutta malta mieles,ihminen. kevät on lopultakin aivan liian lyhyt aika. Siksi kannattaa nauttia täysin siemauksin näistä hulluista päivistä, vuoroin lupaavat vaikka mitä ,ja kohta jo taivas taas töyntää lunta ja läiskii vettä.

Pihan peittää jää, johon ei edes kevätpuroa pysty hakkaamaan. Sen sijaan se liukkaaksi silittyneenä tarjoaa huimaa luisteluopetusta,monen monta kaksoissalkkovia ja kolmoisluzia on tullut ihan viime tingassa vältettyä.

Hiekotukseen eukko on käyttänyt mitä ihmeellisimpiä aineksia, kahvinporot ja tuhkakin ovat kelvanneet. Tosin ne ovat sitten taas seuraavana yönä kuorettuneet ohuella lasimaisella jääkerroksella

Autotallin pohjalta sai kaivetuksi hiekkaa, kunnes tuntui, että eukolle muodostuu sinne oma rasvamonttu. Kaivaminen piti lopettaa. Ja nyt sinne monttuun kertyy sitten sulamisvettä, samalla tavalla kuin puuliiteriinkin. Ainoa kuiva paikka, jäätön ja lumenton on tällä hetkellä revontulikappeli,kasvihuoneeni.

Lumisade vain yltyy, ja tuuli puhaltaa niin, että pelottaa. Pihan ympärillä suuret puut huokailevat nöyrästi, vai tarkkailevatko jo kaatumissuuntia. Jollakin niistä on varmasti tarkoitus rojahtaa suoraan kasvihuoneen päälle, saada aikaan satojatuhansia sirpaleita ja vääntyneitä tukirautoja.

Tällä hetkellä hiutaleet ovat muuttuneet jo sellaisiksi jalkaräteiksi. Oi, nyt jos pikkusen pakastais, niin keli olisi taas ihan hyvä, kun lumi jäätyisi jäätikölle….Näihän se on sää on yhtä sekaisin kuin tämä eukkonenkin!

Harmi on jo pitkään lahjustellut emäntäänsä. Milloin on kuistin oven takana ollut pieni päästäinen, milloin metsämyyrä tai pieni hiirulainen. Vain nätisti niskat nurin väännettynä, ehjänä näytteenä.

Mutta milloinkaan en ollut nähnyt sitä varsinaista harminkappaletta, vesimyyrää, joka vie syksyllä perunat ja syö talvella kukkasten ja pensaiden juuret. No nyt Harmi oli lopultakin saanut mokoman möllikän kiinni, ja raahannut sen oven taakse. Niin iso ja lihava oli otus, että Harmin oli hiukan pitänyt kuormasta syödä. Silti olen varma, että tällä kertaa opin tuntemaan uuden jyrsijän. Kehuin kovasti Harmia, ja se oli selvästi ylpeä saaliistaan.

Kevatkimppup

Kesä on sitten varmasti jo äitienpäivänä, niin kertovat nämä kotimaiset koivun hiirenkorvat. Jotenkin silleen, että niin monta viikkoa, kuinka monta päivää siitä, kun panee koivunoksat maljakkoon. Tämä on tarkka ja ihan varma konsi – tosin en tiedä, millaisen tuloksen sinä saat, jos laitat oksat tänään veteen…

Mutta ihanaisia ja repaleisia kevätpäiviä. Aika on sellaista, että kun nyt suljen tämän koneen ja menen ulos siellä saattaa jo tepastella se kevään ensimmäinen peippo räntäsateessa!

Vastaa