Siirry suoraan sisältöön

Eeva Jokipellon 50 taiteen vuotta

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Savitaipaleen Paimensaaren kesänäyttely on avautunut. Näyttelyn nimenä on ”Eeva Jokipelto – taidetta 50 vuotta”.

 Eeva Jokipelto on syntynyt Laukaassa 24.10 1931, joten tämä on myös taiteilijan 85-vuotisjuhlanäyttely


Eeva Jokipelto on syntynyt Laukaassa 24.10 1931, joten tämä on myös taiteilijan 85-vuotisjuhlanäyttely

Näyttelyyn on koottu töitä ainakin puolen vuosisadan ajalta. Videokamarissa on lukematon määrä kansioita, valokuvia, kirjoituksia ja seinillä upeita puuleikkauksia, esimerkiksi nämä hauskat kissat.

paimensaari2

Ikkunasta näkyy utuisena rakas maisema , joka monissa runoissakin näyttäytyy.

paimensaari3

Videoita ja muuta opastusta hoitaa tänä kesänä näppärästi Sonja Suutari, josta Matti J. Rautio ounasteli uutta asiantuntijaa ihan Kiasmaan asti.

Eeva Jokipelto kertoo, että hän ei ole itse valinnut esillä olevia töitään, vaan ”nuo miehet..”- miehensä Matti J., ja ansiokkaasti tänä kesänäkin Ari Lindqvist. Miehet yhdessä hoitivat myös ripustuksen

Matti J.Rautio on tuonut toiseen pieneen näyttelyhuoneeseen seinällisen omia akvarelleja.

paimensaari4

Ylhäältä vasemmalta , räntäsadetta, ja ilta-auringon kultaamat männynkäkkärät jänkhälla. Alakuvat vas. aamulähde, iltalähde, ja dagenefter. Kaikki kuvaavat elämän kirjoa.

Eevalta on tässä huoneessa muotokuvia, joista kaunis omakuva on aikanaan palkittu, ensimmäisiä töitä opiskeluaikaan! Taidegraafikon opiskelut näkyvät upeasti seinillä. Isossa  valoisassa  näyttelyhuoneessa on  upeaa grafiikkaa, suuria pintoja ja arvoituksellisia kuvia.

Eeva Jokipelto on myös kirjoittanut paljon. Runoja, matkakuvauksia ja elokuvakäsikirjoituksia omiin taide- ym. videoelokuviin. Palkintojakin on tullut.

Avajaispäivänä vieraita alkoi saapua, tässä laulutervehdyksen toi  Maire Taalikainen.

paimensaari8

Varsinaiseen juhlaan väen toivotti tervetulleeksi tutulla leppoisalla tavallaan Ari Lindgvist, jonka jälkeen  ääneen pääsi ihan tätä juhlaa varten perustettu Soukka-kvartetti, he lauloivat Kaarina Lindgvistin harjoituttamina laulun ”Jospa oisit kaunokukka”.

paimensaari5

Kvartettiin kuuluivat Matti Heikka (vas.), Kalevi Nurkka, Kari Jukkara ja Tapani Lapatto.
Talon isännän tervehdyksessä Matti J.Rautio  muisteli talon historiaa ja rakentamista, näyttelyitä,joita on ollut vuodesta 1970 jo 58 erilaista. Tämän jälkeen hän kertoi kahden taiteilijan  yhteiselosta, ja kehui  sekä kiitteli vaimoaan komean kukkakimpun kera.

Omassa puheenvuorossaan Eeva Jokipelto (kuva337)  keskittyi videotaiteeseensa, jonka alkutaival ei aina kovin ruusuinen ollut.

paimensaari9

Taidevideot , joita on noin 40 kappaletta, saivat alkunsa aika erikoisesti. Alaa ei oikein naisen alana pidetty, joten hänestä tuntui, että hän jäi keskusteluissa aina syrjään.
Hän sai lopulta rikkinäisen videon, koetti tulla sen kanssa juttuun, ja kehitteli tekniikan, jossa laittoi lasilevyjen väliin värillisä vesiä tms, ja näin alkoivat upeat satumaiset videot kehittyä.

Soukka-kvartetti lauloi ”Laulun synnyinseudulle”, jonka jälkeen Runoset-ryhmä esitti kokoelman Eevan runoja. Elämän koko kirjo soljui mukavasti eteenpäin.

paimensaari6

Vasemmaöta Tuula Heiskanen,Ritva Kontunen ja ryhmän johtaja Leena Hurskainen.

Runojen jälkeen Soukka-kvartetti lauloi kauniisti laulun ”Onnelliset”, ja sen jälkeen vieraat saivat siirtyä kahville. Kirkonseudun Martat olivat taas kerran panneet parastaan, oli voileipäkakkua ja täytekakkua muista herkuista puhumattakaan!

Eivätkä juhlasta tietenkään puuttuneet tutut nimikkohenkilöt, Taneli Heikki Hytti ja Charlotta Terttu Kultanen, joka oli tehnyt päivänsankarille ihan oman laulun.

paimensaari10

Näyttely on avoinna 30.7. 2017 saakka tiistaista sunnuntaihin klo 12-18 osoitteessa Rautionpolku 3, Savitaipale. Näyttelyn päätöstilaisuus on sunnuntaina 30.7.2017 klo.16.00, jolloin esiintyy Savitaipaleen Mieslaulajat Kaarina Lindgvistin  johdolla.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *