Siirry suoraan sisältöön

Luonto hehkuu Vanhan pappilan yläkerrassa

Vesivärimaalaus esittää vanhaa, hevosvetoista niittokonetta. Se osui lappeenrantalaisen Raili Salojärven silmiin, kun hän viime syksynä kiersi Lemillä etsiessään paikkaa taidenäyttelylleen.

Nyt tiistaina hän ripusti 77 maalaustaan Lemin Vanhan pappilan yläkertaan.

Nyt tiistaina hän ripusti 77 maalaustaan Lemin Vanhan pappilan yläkertaan.

Näyttelyssä on muitakin Lemin kuvia. Isoin akvarelli on kollaasi Lemin tunnuksista: kirkosta, museosta tuulimyllyineen, Tauvin myllystä, vanhasta pappilasta.

– Kirkon rapuille maalasin nuottiviivaston kertomaan lemiläisestä musiikkiperinteestä, Salojärvi sanoo.

Lemin kunta on lunastanut teoksen ja teettänyt siitä postikortteja ja jääkaappimagneetteja, joita on myynnissä Vanhan pappilan matkamuistomyymälässä.

Kun mennään yläkerran aulasta sisälle nurkkahuoneeseen, eteen avautuvat Lapin maisemat.

Lapin tuntureita Raili Salojärvi on maalannut sekä öljyväreillä että vesiväreillä.

Lapin tuntureita Raili Salojärvi on maalannut sekä öljyväreillä että vesiväreillä.

 

Salissa taas kukoistavat lukemattomat kukat, ja aurinko paistaa Toscanan rinteillä Italiassa.

Toinen nurkkahuone on ”lastenhuone”. Siellä on kuvia oravista ja kissoista, mutta myös ori Eri-Vilistä, Salojärven papan kasvattamasta juoksijasta.

Raili Salojärvi aloitti maalaamisen öljyväreillä.

– Olin koko ikäni piirtänyt. Vuonna 1978 menin ensimmäistä kertaa maalauskurssille ja aloin maalata öljyllä, hän kertoo.

 

Suokukka (vas.) ja Raate ovat osa suokukkia-sarjaa.

Suokukka (vas.) ja Raate ovat osa suokukkia-sarjaa.

 

Myöhemmin vesiväri sivuutti öljyn. Akvarellilla alkoi syntyä herkkiä maisemakuvia ja hehkuvia kukkatauluja. Vesivärein hän on tallentanut pohjoista taivasta ja etelän niittyjä, mutta myös Etelä-Karjalan näkymiä.

Nyt Lemillä esillä olevassa näyttelyssä noin puolet on vanhempaa tuotantoa, toinen puoli on syntynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Raili Salojärvi on syntynyt Viipurissa, kasvanut Varkaudessa ja tehnyt työuransa opettajana ja opinto-ohjaajana Lappeenrannassa. Hän asuu Lappeenrannan Rutolassa.

Raili Salojärven näyttely ”Sitä kuusta kuuleminen” Lemin Vanhassa pappilassa 2.8.-30.8.2017. Avoinna su-pe 11-15, la 9-13.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *