Siirry suoraan sisältöön

Markku Peutere on uusi Lemin Esko

Lemin maalaismarkkinoiden tärkeä ohjelmanumero oli uuden Lemin Eskon nimittäminen. Leena Uskin toimikausi päättyi, ja uusikin Esko löytyi nuorisoseuran piiristä: Markku Peutere.

Markku Peutere on Lemin Esko seuraavat kaksi vuotta.

Markku Peutere on Lemin Esko seuraavat kaksi vuotta.

Kunnan hallintojohtajana toiminut Peutere on suurelle yleisölle tuttu vuosien varrelta Lemin nuorisoseuran näyttämöltä. Jo ainakin 20 000 katsojaa on nähnyt hänet vahvoissa luonnerooleissa muiden muassa Niskavuoren Akustina, Roinilan isäntänä, Juosukkona, Kätkäläisenä, Jakob Ryhtilänä

Nyt marraskuusta lähtien Peutere nousee Tapiolan näyttämölle konstaapeli Hautamäkenä, Reinikaisen poliisikaverina. Harjoitukset ovat jo alkaneet.

Kunnansihteerin, sittemmin hallintojohtajan, jakkaralta hän on puolestaan oppinut tuntemaan Lemin ja lemiläiset. Kaksisuuntaisesta vuorovaikutuksesta kertovat myös perustelut, joilla lemiläiset lähestyivät valinnan tehnyttä kunnan sivistyslautakuntaa.

Näin Markku Peuteretta luonnehdittiin:

  • ansioitunut kuntalainen.
  • tuntee Lemin asiat hyvin ja omaa hyvät yhteydet eri järjestöihin.
  • hänellä on hyvä ulosanti ja esiintymistaito.
  • osaa edustaa ja markkinoida Lemiä.
  • tullut laajalti tutuksi myös Lemin kunnan ulkopuolella ollessaan kunnan viranhaltijana.
  • hyvä näyttelijä ja tehnyt pitkän uran Lemin Nuorisoseurassa,
  • edistänyt Lemin ja lemiläisyyden asiaa hyvin monin tavoin.
  • virkamiehenä hän on ajanut kunnan ja kuntalaisten asiaa, historialliselta nimeltä kunnankirjurina, näköalapaikalta.
  • Lemin Nuorisoseuran teatterin kantavia voimia, jonka mainioita roolisuorituksia on tultu seuraamaan kaukaakin. Lausuu myös runoja – jopa itse kirjoittamiaan.
  • lemiläiset tuntevat Markun ja hän tuntee hyvin suuren joukon lemiläisiä eri puolilta pitäjää hyvin monista yhteyksistä.
  • huolehtii edelleenkin tiedotuskanaviin positiivista tietoa Lemiltä.
  • Lemin Eskon pellavapaita kuvastaisi mitä parhaimmin Peutereen kansanomaista tapaa lähestyä kuntalaisia ja vieraspaikkakuntalaisia.
  • lainaus Markun itsenäisyyspäivän puheesta 6.12.2016, mm. miksi on lemiläistynyt: ”Talkootyöllä saadaan paljon hyvää, silloin kun se perustuu todelliseen vapaaehtoisuuteen. Se auttaa, kun voimat eivät tilapäisesti riitä, ja se kohottaa yhteishenkeä yhteiseksi iloksi ja terveydeksi. Tästä Lemillä on vahvoja näyttöjä. Uskon vieläkin, että pienen maalaispitäjän hyvillä eväillä pärjää maailmalla. Minulla on ollut mahdollisuuksia tutustua moniin erilaisiin ihmisiin ja yhteisöihin niin työssä kuin vapaalla ja osallistua toimintaan. Tämä on juurruttanut paikkakuntaan.”

Peutre itse sanoo arvostavansa nimitystä.

– Aika näyttää, mitä tittelistä seuraa, vai seuraako mitään. Mitään virallista tehtäväkuvausta Eskolla ei ole, joten viran voinee hoitaa omalla tavallaan, hän arvelee.

Heti markkinoiden jälkeen oli uudella Lemin Eskolla  ensimmäinen tilaisuus edustamiseen, Suntianlahden kosteikon vihkiäisissä.

Markku ja Airi Peutereen seurassa muutaman vuoden takainen Lemin Esko Anneli Lattu ja virasta juuri vapautunut Leena Uski (oik.).

Markku ja Airi Peutereen seurassa muutaman vuoden takainen Lemin Esko Anneli Lattu ja virasta juuri vapautunut Leena Uski (oik.).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *