Siirry suoraan sisältöön

Pentti Pekkanen täytti 90 vuotta

Lemin museotupa ja -kamarit täyttyivät tiistaina väestä, joka tuli onnittelemaan Pajamäen isäntää Pentti Pekkasta tämän täyttäessä 90 vuotta.

Kunnan onnittelut toi vapaa-aikasihteeri Sirkka Liljander.

Kunnan onnittelut toi vapaa-aikasihteeri Sirkka Liljander.

Pentti Pekkasella on takanaan vuosikymmenten luottamusmiesura kunnanvaltuustossa, -hallituksessa ja vapaa-aikalautakunnassa. Hän on käyttänyt aikaansa ja nähnyt vaivaa Lemin ja lemiläisten hyväksi myös järjestötoiminnassa, ennen kaikkea urheiluseura Lemin Eskoissa.

Aktiivisuutensa ansiosta hän kuuluu joukkoon, joka vuorollaan on saanut kunniakansalaisen viran ja nimen Lemin Esko. Niinpä tiistaiseen syntymäpäiväjuhlaan ottivat osaa lähes kaikki elossa olevat Lemin Eskon nimityksen saaneet, virassa nyt olevan Markku Peutereen johdolla.

Pentti Pekkasta onnittelivat Raija Buuri (vas.), Pirjo Nykänen, Leena Uski, Anneli Lattu, Kaija Lankia. Markku Peutere, Matti Huttunen, Irma Hietamies, Riitta Järvinen ja Olavi Punkka. Leena Halme ja Juha Junnonen eivät päässeet yhteiselle onnittelukäynnille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *