Siirry suoraan sisältöön

Reinikainen astuu täyden katsomon eteen

Huomenna lauantaina Lemin nuorisoseuran näyttämöllä ensi-iltansa saava ”Reinikainen – niin maan perusteellisesti” saa heti salintäyteisen yleisön. Ensi-ilta oli jo torstaina myyty muutamaa paikkaa vaille täyteen.

Näyttämöllä nähdään muiden muassa Pentti Kauppi (vas.), Liisa Junnonen ja Hannu Hovi (Reinikainen). Kuva: Päivi Pokkinen.

Näyttämöllä nähdään muiden muassa Pentti Kauppi (vas.), Liisa Junnonen ja Hannu Hovi (Reinikainen). Kuva: Päivi Pokkinen.

Myös sunnuntain näytös on myynyt ennakkoon, mutta sinne oli vielä torstaina kolme takariviä vapaana. Odotettavissa on monen monta riemastuttavaa iltapäivää Tapiolassa – sekä heille, jotka tuntevat Reinikaisen jo 1980-luvun alusta, että heille, joille tuttavuus on uusi.

– Kun löysin isäni tallentamat VHS-nauhat sarjasta, ihastuin heti komiikkaan. Kaikki vitsit ja oivallukset eivät tietenkään lapsena auenneet, mutta viidyin jaksojen seurassa, kertoo näytelmän ohjaaja Sami Sivonen Reinikaisen ohjelmalehtisessä.

Reinikaisessa on riittänyt työtä Tapiolan kaikille näyttelijöille, monelle useassa roolissa. Osa joutuu olemaan sekä poliiseina että heidän asiakkainaan. Kummasta roolista on kyse, sen varmistavat poliisien aidot univormut.

– Osa asuista on saatu lainaksi Poliisimuseosta Tampereelta. Poliisilaitoksen virallinen lupa niiden käyttöön meillä on myös. Luvan mukaan asuissa ei saa poistua näyttämöltä yleisön puolelle, Leena Uski kertoo.

Tapiolan näyttämö

Reinikainen (Hannu Hovi, vas.) ja muu poliisikunta: Markku Peutere Hautamäkenä, Jussi Sinkko Jänkälänä, Pentti Kauppi Katajana, Arto Penttilä Ekinä ja Kai Grén ylikomisario Rautakalliona. Kuva: Päivi Pokkinen.

Tapiolaan kannattaa tulla katsomaan myös uutta teatteritekniikkaa. Lemin nuorisoseura sai viime keväänä Suomen kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta 5.000 euron apurahan valo- ja äänitekniikan uusimiseen. Laitteet saatiin käyttöön juuri ensi-illan edellä.

Reinikainen-näytelmä rooleissa nähdään Hannu Hovi (Artturi Reinikainen), Aira Grén (Lempi Reinikainen), Maija Hyväri (Aili Hinkka), Markku Peutere, Arto Penttilä, Pentti Kauppi, Jussi Sinkko, Anu Pesari, Kai Grén, Lotta Tikkala, Noora Tynkkynen, Venla Tikkala, Liisa Haiko, Liisa Junnonen, Marjo Rüster, Helmi Zubotkin ja Leena Uski.

Näytelmän ensi-ilta on huomenna lauantaina 11.11. kello 14. Muut jo sovitut näytökset ovat sunnuntaina 12.11., perjantaina 17.11., lauantaina 18.11., sunnuntaina 26.11., lauantaina 2.12., perjantaina 8.12., lauantaina 9.12., sunnuntaina 10.12. ja lauantaina 16.12. Lauantai- ja sunnuntainäytökset alkavat kello 14, perjantainäytökset kello 19.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *