Siirry suoraan sisältöön

Härkäviikoilla

Joulunpyhät ovat takana, arki on alkanut. Ja nyt tuntuu ihan talvelta.

Menneiden viikkojen suojasää vesisateineen teki rumaa jälkeä itsenäisyyspäivän aikaan pystytetyssä lumilinnassa.

Menneiden viikkojen suojasää vesisateineen teki rumaa jälkeä itsenäisyyspäivän aikaan pystytetyssä lumilinnassa.

Lähiviikkojen tapahtumakalenteri näyttää kovin tyhjältä. Mutta ei sentään ihan tyhjältä: onhan pian aika äänestää presidentistä.

Presidentinvaalin ensimmäinen kierros käydään 28. päivä tammikuuta, ja sen ennakkoäänestys alkaa 17. tammikuuta, siis jo ensi viikolla.

Hiljaista ei ole myöskään seurakunnan puolella. Kirkkovaltuustot tekevät ratkaisevan päätöksensä kolmen seurakunnan yhdistymisestä kahden viikon päästä, tiistaina 23. tammikuuta.

Tuossa tuloksessa onkin enemmän jännitettävää kuin presidentinvaalissa — odotettavissa on tiukkoja äänestyksiä.

Lemin seurakunnan kirkkoneuvosto otti kielteisen kannan yhdistymiseen äänin 5–3. Mutta se ei ennusta mitenkään suoraan 15-jäsenisen kirkkovaltuuston päätöksentekoa. Vaikka kaikki neuvostosta liitossopimusta vastustaneet kuuluvat valtuustoon ja sen puoltajista vain yksi, jäljelle jää yhdeksän vaa’ankieltä

Viime kevään äänestystulos neuvottelujen jatkamisen puolesta oli valtuustossa selkeä 12–3, mutta se ei ennusta neuvottelutuloksen hyväksymistä.

Yhdistymissopimuksen hyväksyminen edellyttää myönteistä päätöstä kaikista kolmesta seurakunnasta. Taipalsaaren neuvostossa sopimus sai reilun kannatuksen, Savitaipaleella äänet menivät tasan, jolloin puheenjohtajan ääni kallisti päätöksen myönteisen puolelle.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *