Täysikuun alla – Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta

Muutama yö vielä, ja sitten kuu on komeimmillaan. Antaa kohta sen jälkeen meille kuuhulluille muutaman viikon unta, kunnes alamme jälleen palella sisältä päin, levottomat jalat ja ylikierroksilla sykkivä sydän, jano, nälkä ja vessarumba kiusanamme, loputon kahvinkeitto turhana virkistäjänä monen päivän ajan…

Onneksi pian tulee valoisat kevätyöt, jolloin ei ole pakko yrittää väkisinmakuuta, vaan voi lähteä vaikka ulos kuuntelemaan lintujen öisiä ääniä, tuoksuttelemaan ensin sulavien rantojen äitelän makeaa hajua, kohta  ensimmäisiä marianheiniä ja kieloja…

Vuosi pyörähtää niin nopeasti. Toivottoman pitkän ja synkän, märän ja niljakkaan syksyn jälkeen saimme ensin märän ja niljakkaan talven, ja nyt lopulta ihan oikean. Pakkasvaroituksia on annettu, Siperiasta hönkäillään! Vakuutusyhtiökin laittoi ohjeita jäätyvien putkien varalta. Ja koski myllypadolla kumisee uhkaavasti ylen paksun jääkuoren alla.

Kylmä ei onneksi haittaa pientä pirtsakkaa koskikaraa. Mäntyperän eukkoa kyllä hiukan huolettaa, sillä avovettä koskella ja joessa näyttää olevan enää vähän näkyväisyysalueella. Koskikaran on etsittävä avoimempia paikkoja kauempaa, emmekä tapaa enää joka päivä

Saukot ja minkit kuljeskelevat, kiertelevät vanhan myllyrakennuksen nurkkia, mutta liian pitkä on nyt jään alla matka sukelluksille, juostava on katettua kantta myöten.

Eukko on yrittänyt korjailla linnunpönttöjä jättipuistaan pois. Olisi tuolla paljon muutakin, monet tonttupolun asujat saattavat polkeutua mökkeineen ison hirmun alle, sillä kaatumavaarassa olevat aukonlaitapuut kaatuvat lähiaikoina ihan tarkoituksella. Olen niitä jo pitkään hyvästellyt hiukan haikeana, mutta toisaalta myös helpottuneena. Ehkä ei tarvitse tuimalla tuulella pelätä, jotta talon päälle rojahtaa tai koko tienoolle sähkövian saavat aikaan.

Ei tuo nyt ihan ainoo mietintä ole ollut tämän eukon päässä. Oltiin kerran kiekkopelissä, jossa palkittiin kaksi ansioitunutta linjatuomaria. Minkähänlaiset pystit tuollaisissa tuoksinoissa oikein jaetaan. Ojennetaanko heille ”Kultainen Nuija”, vai ”Visakoivuinen Puusilmä”? Niinhän heitä leppeästi pelin tiimellyksessä kutsutaan….

Viime päivinä on ollut niin hienoja palkintoja, monen värisiä mitaleja, vaikkei kylläkään yhtään koreita, vaan sellaisia hyvin pelkistettyjä. Olympiamitalleja.

Mäntyperän eukko kuuli, että meidän kisaajat aikansa kuluksi rupesivat neulomaan lappusia, joista sitten  peitto tehtiin valtakunnan prinssille. Siitäpä eukko sai tuuman, että neuloo sukkia, sellasia, joissa ei ole mitään kirjomallia, joten ei tartte laskea silmiään telkkarista neulomukseen. Viisi ja puoli paria niitä valmistui, on niissä väriä ja raitaa ja kantapäätkin kohdillaan, mutta jotkut on kyllä  onnenkyynelin kastellut, ei sentään ihan huovutukseen asti.

Nyt ne kisat on käyty, ensimmäiset suuret mitalijuhlat pidetään tänään, eukko pyyhkii taas onnenkyyneleitään tähän tekeillä olevaan sukkaan….Ja sitten  alkaa Paralympialaiset, joten tätä tupaa ei vieläkään siivota, ja joku kattilakin vaatii varmaan talttaa, jotta pohjaanpalanut puuro siitä tarpeen vaatiessa irtoaa.

Kun joskus tulee joutoaikaa aivotyöskentelyyn, niin on todella tartuttava pönttöongelmaan, siis linnunpönttö. Jo kahdesti olen nähnyt miten Harmi tuijottaa palvovasti  jotakin tiettyä pönttöä. Viimeksi tänään tuota kuistin kulmalla riippuvaa. Eipä aikaakaan, kun katti kiipesi kukkalaudalle, ponkaisi siitä pöntön päälle suuaukkoa tuoksuttelemaan. Selvästi oli paistikas päiväunille mennyt.

Eukko katseli aikansa ikkunasta tilannetta, mutta kun hiukopalaa hakeva katti työnsi tassunsa kainaloa myöten pönttöön hoippui eukko liukkailla lipsuttimilla harjan kanssa hommaa häritsemään. Harmi hyppäsi pöntöltä, pönttö keikahti kallelleen, ja tiainen otti äkkilähdön metsään….

Orava tekee juuri samalla tavalla nuo pöntön tarkastukset, tikka taas hakkaa kulmat auki, suuaukkoa suurentaa peltisen pielen vierestä. Eikä näätäkään jätä asukkaita rauhaan, osaa sinne variskin. On siinä mietittävää, kunhan tästä….

Eukko ei ole pettynyt presidentin valintaan, eikä tietenkään pikkuprinssistäkään, mutta isä-kuninkaan puhe oli joiltakin osin pettymys. Kun Niinistö valittiin kokoomuksen riveistä viimeksi, hän puhui hyvin ja toimi oikeudenmukaisesti. Hän puhui tuloerojen tasaamisesta, vaati hyvätuloisia tyytymään vähempään ja lupasi laskea omaa ”palkkaansa”. Minkä tekikin, ja toivoi muiden hyvätuloisten seuraavan perässä. Eivät seuranneet, liekö katsoneet, että nyt on kala koukussa.

Tällä kertaa mietin jo mittelöiden aikaan tilannetta. Ei tahtonut Sauli olla puolueen ehdokas, mutta kuinkas siinä kävikään. Iso raha rahoitti jo valmiiksi voitetun kilvan, ja nyt presidentti sanoi ne suuhun työnnetyt sanat .”Jakovaraa ei ole.”  Onkohan hänellä huono omatunto noista sanoista. Luulisin että on, ei hänestä vielä ole syötetty  niin kylläistä, ettei toisten nälkää muistaisi.

Varmasti tietää, että se jolla on voisi antaa sille jolla ei ole. Mutta kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.  Ja  toisaalta, kyllähän lapsiperheellä huolia ja puutetta piisaa. On se katsottava mistä ne vaipparahat saa.

Mäntyperän eukko löysi tuon entisen kuvan, sen edellisen vaalin jälkeen piirretyn. Tuunasin sen ajankohtaiseksi, Lennukin pääsi kuvaan vauvan kanssa. Ja yhä on totta, että Jenni  on niin ihana, lempeä ja kaunis. Luultavasti oikeudenmukainenkin. Presidentit tarvitsevat viisaan puolison….

Pikkusauli2

Aurinko on paistanut ihanasti pienimpäänkin risukasaan, ihan tasapuolisesti. Hanki on jakanut timanttejaan yllin kyllin myös niille, jotka eivät voi koskaan kuvitellakaan kantavansa kaulallaan ”aitoja”. Linnut pitävät konserttejaan ihan kohta, eivätkä erottele juhlaan tulevia pukeutumisen mukaan.

Leikitkö koskaan keväällä perhosleikkiä? Ensin nähty ennustaa, keltainen sitruunaperhonen hyvää kesää, nokkos- ja neitoperho kaikenkirjavaa ja suruvaippa murhemieltä. Mäntyperän eukko toivoo kaikille niitä kullankeltaisia iloperhosia. Katsotaan mitä ylhäältä annetaan!

Vastaa