Siirry suoraan sisältöön

Puolimatkassa – tai jo melkein kotona…

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Maanantaina 16.4. aamulla vähän ennen kuutta lähdettiin poikkeukselliselle pohjoisen reissulle. Mukaan ei otettu suksia, ei sauvoja, eikä edes tiedetty mihin päin lähdettäisiin.  Mistään ei oltu kyselty eikä varattu mökkiäkään!

Kaikilla reissuilla olen aina laskenut lintulajeja, niitä joita pystyy auton ikkunasta näkemään ja tunnistamaan. Lähtiessä pihassa lauloivat rastaat, musta- ja punakylki- .

Leskenlehdet olivat juuri avautuneet kosken partaalla.

SSCN3144

Heti alkumatkasta nähtiin teeret ja joutsenet. Ja luntahan oli aika vähän, pihahommia jo suunnittelivat.

Aina on ollut hauska seurata myös polttoaineitten hintojen kirjavuutta….Ristiinan Shellillä tankattiin lähtöpäivän halvin diesel, 1, 274.

Jyväskylän seutuvilla ralliteitä muistellessa sai myös uusia lintupinnoja, selkä- ja naurulokin, sekä västäräkin, pelloilla alkoi olla rastasparvia. Pihtiputaalla oli ensimmäinen kurkipari lumisella pellolla, ja Pohjois-Pohjanmaan kilven jälkeen huomattiin  harakankin pesää rakentavan, lumipelloilla oli paljon töyhtöhyyppiä.

Uljuan tekoaltaalle asti olivat ehtineet myös naurulokit  hyyppien ja västäräkkien lisäksi.

SSCN3250

Lettukioski mainioine lettuineen sai tällä kertaa säästää herkkunsa muille, me jatkoimme matkaa.

SSCN3249

Nakkulassa unohdan aina, etten suinkaan ole rekkamies – lautasen kokoinen lihapiirakka ei todellakaan mahdu kerralla tämän eukon mahaan!

Temmeksen kohdalla tavattiin ensimmäiset harmaat hanhet, satakunta naakkaa ja edelleen töyhtöhyyppiä ja västäräkkejä. Tuulimyllyjä alkoi olla lukematon määrä!

Lopulta pysähdyimme Merihelmeen, tutulle paikalle  jäisen meren rantaan.

SSCN3258

Tässä on muutama isompi talviasuttava hyvä mökki, ja monen tasoisia pikkumökkejä kesällä käytetävissä, upea uimaranta, lähellä  näkötorniravintola, josta voi vaikkapa varata aamiaisen.

Ilta merikävelyineen ja revontulimuisteluineen on aina ihana. Tällä kertaa pakkanen alkoi kiristyä jään pinnassa varsin nopeasti, ja siirryin siätiloihin toteamaan, että matkalintulajeja oli kertynyt 18…

Tiistaina 17.4. matka jatkui tuulimyllyjä taivastellessa. Niitä on varmasti rakennettu taas lisää! Nelostien laitamat olivat muuttuneet mustiksi aurauspenkoiksi, ja kun pujahdimme rautatienalikulkusillan alta, huomasin junan kyljessä pöllöjä ja joulupukin!

Torniossa löytyi jälleen halvin diesel Nesteen asemalta ,1,269. Tankkiin mahtui 24 litraa, sen verran oli kulunut Ristiinasta tänne, 580 km.

Mikähän noita tuulenpesiä kasvattaa? Täällä niitä on harvinaisen paljon, tukisteleekohan jo tunturituuli koivuparkoja, vai merituulenpuuskatko oksiin pesimään kaipaavat…

Kukkolankoskella  yksinäinen lauttamies on jäätynyt paikoilleen.

SSCN3328

lunta on niin paljon, ettei kahvilaan näy edes polkua, ja rantaan kun yrittää, niin pehmennyt polku humpsahtaa yht´äkkiä alta pois polvea myöten. Mutta peippo laulaa, ja västäräkki tirskuu katolla.

Vastaan tulee tiellä iloinen paidaton juoksija, pellon pientareella on lumikuorman alle hajonnut lato. Lunta on talojen ikkunoita myöten, asuvat lumimajoissa. Tai noissa yhä riittävissä tuulimyllyissä!

Tuomaanpajalla ylitetään napapiirin raja. Päätetään myös syödä, ja se olikin todella hyvä päätös. Lihapullat ja muussi oli mainio ateria, maukas ja aito,kuin kotona tehty. Ja se on kuitenkin ihan laitosruokaa, RestoMenulta meille ruuat tulee, vastasi tyttö!

SSCN3327

Joskus Tuomaanpajan pihassa oli isosarvisia poroja, nyt vain lunta,lunta. Ja taas laulava peippo!  Matka jatkuu vatsa täynnä ja yhä edelleenkin kohti pohjoista…..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *