Siirry suoraan sisältöön

Suomen Salpa ilmaiseksi Tapiolassa

Salpalinjan oppaat -yhdistys tarjoaa ilmaisen elokuvanäytöksen Lemin Tapiolassa ensi viikon torstaina 31. toukokuuta.

Salpalinjasta kertovaa dokumenttia mahtuu katsomaan 150 ensiksi ilmoittautunutta.

Salpalinjasta kertovaa dokumenttia mahtuu katsomaan 150 ensiksi ilmoittautunutta.

– Ilmaisnäytös on ensimmäinen laatuaan. Kokeilemme, kuinka se houkuttelee katsojia, Juha Huttunen Salpalinjan oppaista kertoo.

Opasyhdistyksen viime keväänä saama 10.000 euron apuraha Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan liitolta on osittain tarkoitettu yleisötilaisuuksien järjestämiseen.

Lappeenrantalaisen Story-tv Films -yhtiön tuottama dokumenttielokuva sai ensi-iltansa viime marraskuusssa Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Sen jälkeen sitä on esitetty pitkin itärajaa, useissa Salpalinja-kunnissa aina Sallaa ja Savukoskea myöten. Kymenlaaksossa ja Lappeenrannan seudulla on myös ollut joitain näytöksiä.

– Halusimme tuoda ilmaisnäytöksen Lemille senkin takia, että Lemin kunta on yhdistyksemme toistaiseksin ainoa yhteisöjäsen, Huttunen kertoo.

Huttusen täyskaiman Juha Huttusen tuottama ja ohjaama elokuva kertoo Salpalinjan historian ”ensimmäisestä lapionpistosta nykypäivään”. Pääosin vuosina 1940 ja 1941 rakennettu Salpalinja on suurin Suomessa koskaan toteutettu rakennuskohde. Sitä ei varsinaisesti koskaan tarvittu puolustustarkoituksessa, mutta se todennäköisesti sai Neuvostoliiton luopumaan Suomen valtaamispyrkimyksistä kesällä 1944 ja ehkä miehitykseltä myöhemminkin. Sen myöhempi merkitys on esillä myös dokumentissa.

Juvolan ja Kärmeniemen tykkipatterit ovat Lemin tunnetuimmat Salpalinja-kohteet. Opasyhdistys tarjoaa nyt tilaisuuden tutustua linjan valtavaan kokonaisuuteen uuden dokumenttielokuvan kautta.

Kun Tapiolan saliin mahtuu vain 150 katsojaa, opasyhdistys pyytää halukkaita ilmoittautumaan tilaisuuteen sähköpostilla osoitteeseen salpalinjan.oppaat@gmail.com.

– Jos paikkoja jää vapaaksi, ilman ilmoittautumisiakin voi saliin päästä, Huttunen kertoo.

Tämän viikon tiistaihin mennessä ilmoittautuneita oli noin 50.

Tilaisuus Tapiolassa, Tapiolankatu 5, alkaa kello 18 kahvituksella. Maksullisen kahvitarjoilun järjestää Lemin nuorisoseura. Ennen elokuvaa Juha Huttunen pitää lyhyen ”esitelmän” dokumentista ja opastoiminnasta. Puolitoistatuntinen elokuva päättyy näin noin kello 20.

Elokuvan traileri löytyy tästä linkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *