Siirry suoraan sisältöön

Karjalaisilla laulumailla

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Lemillä lauletaan neliäänisesti, mutta Savitaipaleella pannaan paremmaksi. Raimo Laari kertoi Ukkoköörin laulavan peräti 26-äänisesti, ja varsin komeasti laulavatkin.

Kesäkonsertissaan Hakamäellä viime sunnuntaina kuoro esitti savitaipalelaisten sanoittamia ja säveltämiä lauluja.

Kesäkonsertissaan Hakamäellä viime sunnuntaina kuoro esitti savitaipalelaisten sanoittamia ja säveltämiä lauluja.

Kuoroa säestivät juuri 85 vuotta täyttänyt Eino Aapro, haitari, Markku Hongisto, haitari, ja Pekka Aapro,  basso. Kuoroa johti Kalevi Markku.

Esiintyjiä varten rakennettu näyttämökatos suojasi laulajia hyvin, mutta auringon paahteessa yleisö etsi vähemmän hiostavia paikkoja metsän reunasta ja autojen takaa, vain muutama sinnitteli tulikuumalla hellerinteellä. Silti edellisen päivän rankkasadekuuroja ei kukaan tainnut jäädä kaipaamaan.

Monet laulut kertoivat seutukunnan järvistä, käytiin Liittokivellä keskellä Saimaan selkää, Kuolimolla ja Vieruvajärvellä, Partakoskella humpattiin, ja Säänjärvellä valssattiin. Risto Rahikaisen Edith Teräväisen sanoihin säveltämä ”Pullopostia Saimaalta” on haikean hieno tarina. Eikä haikeutta puutu  puutu myöskään Alli Kaupin ”Elämän kultaamasta pihapiiristä”, johon Eino Aapro on tehnyt jo tutuksi tulleen sävelen.

Ohjelman alkuosa päätettiin takuuvarmaan ja hauskaan ”Savitaipaleen ukot” -kappaleeseen, joka aina kirvoittaa mahtavat aplodit.

Väliajalla nautittiin urheasti kahvit herkullisen vehnäsen kera, vaikka hiki virtasi pitkin selkää ja hameet kiertyivät märkinä säärten ympärille.

Sen jälkeen loikattiinkin ihan Tornioon asti, tosin vain  tuonne Valkealan rajamaille. Terttu Kultasen mainio sanoitus  ”Karjalan poikii”-säveleeseen tutustuttaa kylän naisten touhuihin ja hostoriaankin varsin hauskasti. Terttu muuten teki tässä konsertissa hattutempun, kolme perättäistä sanoitusta, oikeasti jopa neljä muuaman muun lisäksi.

”Villiruusun”-säveleen Eevert Suonion sanoittama ” Maalaispojan ruusu” veti kyllä maton allekirjoittaneen jalkojen alta  – en ole ennen kuullutkaan tätä, siinä ruusu  ” pelkää että lakastuu jos maalaispoikaan rakastuu”. Ja  ”romanttiikka hupenee…kun (kylän) tuoreimmatkin ruusut saa kansaneläkkeen..” Kylille ei ruusuja maalaispojille jää, näinhän se on…

Konsertissa kuultiin siis paikallisia säveltäjiä yllä olevien lisäksi esimerkiksi Vilho Matikka, Esa  Aapro  ja Veikko Laurikainen sekä sanoittajia Jouni Jäkälä, Juha Kouvo, Irmeli Nieminen, Mirja Jukkara, Taisto Taalikainen ja Esa Aapro. Musiikillista ja sanallista osaamista näiltä karjalaisilta laulumailta löytyy ihmeen paljon.

Mukava konsertti päätettiinkin tietysti ”Karjalaisten lauluun”, joka tässä seisten esitetään aika moniäänisesti.

SSCN5035

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *