Siirry suoraan sisältöön

Vaskien sointi värittää tutut virret

Lemin musiikkijuhlat kunnioittaa pitäjän virsilauluperinnettä torstai-illan 26.7.
virsikonsertilla.

Bassobaritoni Jouni Kokora on toinen virsi-illan solisteisteista. Kuva Sakari Majantie.

Bassobaritoni Jouni Kokora on toinen virsi-illan solisteisteista. Kuva Sakari Majantie.

Konsertin huippusolisteja, sopraano Mari Paloa ja  bassobaritoni Jouni Kokoraa, säestää Lohjan kaupunginorkesterin
vaskiseitsikko Martina Simolan johdolla. Simolan lisäksi seitsikkoon kuuluvat Sanna Vuorinen, Anniina Karjalainen, Tatu-Pekka Paukkunen, Erkki Ylimäki, Mikko Sinivalo ja Ari-Pekka Kujala.

Vaskiryhmille ei juuri valmista materiaalia ole tarjolla, mutta Martina Simola kertoo pyrkivänsä siihen, että hänen ryhmällään olisi joka
kaudella jokin seitsikko- tai kvintettiprojekti. Lohjalaiset ovat  aiemmin tarttuneet esimerkiksi 1950–60-luvun iskelmiin, Olavi Virran ja
Laila Kinnusen tuotantoon. Luottosolistina on toiminut Juha Hostikka. Myös virsisovituksia on tehty ensimmäisen kerran Hostikan kanssa.

Sopraano Mari Palo. Kuva Kira Gluschkoff.

Sopraano Mari Palo. Kuva Kira Gluschkoff.

Lemillä konsertin ohjelmistoon on kerätty eri ikäryhmien suosikkivirsiä. Kantavana ajatuksena on ollut koota sellainen konsertti, jonka Simolan omat, iäkkäät vanhemmat haluaisivat kuulla. Virsien sovitukset ovat  neljän taitavan sovittajan käsialaa: Peter GransinErkki Ylimäen,
Samppa Leinon ja Jukka Linkolan.

– Virret kuullaan vähän uudelleensovitettuina, mutta ei kuitenkaan liian moderneina. Vanhan virren henki on pyritty säilyttäämään, Simola  vakuuttaa.

Simola vertaa vaskiseitsikon sointia matalalta soiviin urkuihin:
– Sointi on sellainen vaatimaton, mutta samalla muhkea ja raikas.

Konsertin solistit Mari Palo ja Jouni Kokora ovat Martina Simolalle tuttuja etenkin oopperaprojekteista. Yhteistyö on sujunut mukavasti, ja Simola on erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Luvassa on lämminhenkinen ilta, jossa myös

kuulijat pääsevät laulamaan parin yhteislaulun verran.

Myös yleisöistä tärkein on valloitettu:
– Äiti ainakin tykkää.
Ja varmasti isäkin.

Virsikonsertti Suomalainen rukous Lemin kirkossa torstaina 26.7. klo 19.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *