Siirry suoraan sisältöön

LMF tarjosi musiikkia ja paljon muuta

Lemin nuorten itse järjestämä LMF-festivaali pidettiin nyt toisen kerran.

Taphtuman viimeinen esiintyjä oli DJ Aöex Mattson.

Taphtuman viimeinen esiintyjä oli DJ Alex Mattson.

Kahdeksan tunnin aikana urheilukentän ja laululavan alueella oli tarjolla ohjelmaa ja tekemistä eri-ikäisille nuorille ja heidän vanhemmilleenkin. Lastenkonsertilla aloitettiin ja rokilla, räpillä ja diskolla jatkettiin.

Päivän aikana kävijöitä ilmaistapahtumassa oli satoja. Nuoret hoitivat tapahtuman organisoinnin mallikkaasti. Hyvä mieli ja hyvä sää kruunasivat tapahtuman.

Lemin lauantaipäivä oli muutenkin vilkas, sillä kirkonkylässä näyttäytyivät sekä moottoripyöräilijät että vanhojen traktoreiden harrastajat.

Kotiseutuväki Hangosta Sodankylään teki Lemille retken Lappeenrannan valtakunnallisilta kotiseutupäiviltä. Lemiläinen Raija Tuuliainen sai Kotiseutuliitolta kotiseututyön ansiomitalin yhdeksän muun palkitun ohella.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *