Siirry suoraan sisältöön

Mummin mökki Juvolassa ja ahvensaalis Kiesilässä

Lappeenrantalainen,  kesäsuomenniemeläinen Pirjo Lindberg pystytti näyttelyn Lemin Vanhaan pappilaan, olihan hänen mummillaan ja ukillaan pikkuinen mökki Juvolassa ja Lemi siten hänelle tärkeä.

Mato-onginta on yksi Pirjo Lindbergin harrastuksista, mikä on nähtävillä hänen akvarelleissaankin.

Mato-onginta on yksi Pirjo Lindbergin harrastuksista, mikä on nähtävillä hänen akvarelleissaankin.

– Mummin mökki oli sellainen aivan pieni. Olemme siskojeni kanssa aina silloin tällöin käyneet mökkiä katsomassa ja muistelemassa. Nyt se kuuluu olevan myynnissä, Pirjo Lindberg kertoo.

On hän mökin maalannutkin, ja se on nähtävillä myös näyttelyssä.

– Työ on vanha, se on ollut esillä Viipurissakin. Mutta halusin tuoda sen Lemille, sillä tänne se kuuluu.

Näyttelyssä on muitakin tärkeitä kuvia vuosien varrelta, muun muassa Lappeenrannan Peltolasta, jossa mummi ja ukki, Helmi ja Sulo Sairanen, myös asuivat.

 

Lindbergin näyttely vie myös Suomenniemen Kiesilään, taiteilijan kesämaisemiin. Kiesilän pihavaja on innostanut moneen interiöörikuvaan.

Lappeenrannan ja Suomenniemen väliä ajaessaan Pirjo Lindberg on löytänyt myös aiheita teoksiinsa, muun muassa siirtolohkareita, joiden muodot kiehtovat mieltä ja vievät sivellintä.

Luonto – puut, kukat, eläimet – ovat hänelle tärkeä aiheaitta.

– Lapsenlapset keräävät nyt kasveja ja prässäävät niitä akvarelliprässilläni. On hienoa, että kasvit kiinnostavat.

Pirjo Lindberg on innokas mato-onkija.

– Viime sunnuntaina tulin toiseksi onkikisassa Kiesilässä. Saalis oli yli 600 grammaa.

Osa aiemmista saaliista sätkii hänen akverelleissaan; kalat ovat yksi hänen aiheistaan.

 

Pirjo Lindbergin taulut ovat herkkiä, tarkalla silmällä ja siveltimellä kuvattuja, pienikokoisia. Vanhan pappilan nurkkahuoneeseen ja eteiseen mahtui niitä 26 kappaletta.

– Isompi, 70 työn näyttely minulla on Luumäen Kannuskoskella Tuhannen tarinan talossa. Jätin siitä sivuun työt, jotka halusin tuoda nimenomaan Lemille, Lindberg sanoo.

Pirjo Lindbergin tauluja Lemin Vanhassa pappilassa 2.–30.8. su–pe klo 11–15.30, la klo 9–13.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *