Siirry suoraan sisältöön

Talo keskellä kylää

Huono sisäilma ja rakenteiden lahoaminen vaivaavat jotakuinkin kaikkia julkisia rakennuksia, niin myös Lemin seurakuntataloa, joka etsii väistötiloja.

IMG_2672

Talon korjaaminen ja kohtalo on jäämässä uuden Taipaleen seurakunnan käsiin, ja siksi huoli talon tulevaisuudesta ja sen tarjoamista palveluista on erityisen suuri.

Eukkomamma on taloa ja sen ympäristöä katsellut kauppareissullaan ja iltalenkeillään ja saanut mielestään oivan idean. Ja kun on ilmaistarjoajaksi ryhtynyt, eukkomamma konsultoi kirkon väkeä nyt ihan ilmaiseksi:

Jos olette huomanneet, kunnat kilvan tarjoavat sote-kiinteistöjään terveyspalvelujäteille ja toivovat niistä taloutensa pelastajaa. Pörriäisfirmat puolestaan ovat olleet yllättävänkin kiinnostuneita hyvinvointiasemista ja palvelutaloista pienemmissäkin taajamissa. Ja tuntuu niille kelpaavan pelkkä tonttimaakin, kuten Savitaipaleen (tuleva Taipaleen) seurakunta on saanut huomata.

Miksei siis Leminkin (tulevan Taipaleen) seurakunta ryhtyisi tarjoajaksi – ja samalla paikkaisi kirkon kattoa ja muita rahanreikiä? Pahailmainen talo tuskin sellaisenaan kiinnostaa ylikansallisia jättejä, mutta talon laaja tontti keskellä Lemin kirkonkylää on varmasti miljoonien arvoinen.

Ja mitä siihen voisi nykyisen talon tilalle rakentaa, sitä eukkomamma on miettinyt paljonkin: hyvivointiaseman, seurakuntasalin, seurakunnan kansliatilat, päiväkerhotilat, nuorisotilatkin… Diakonian kirpputori mahtusi varmasti myöskin, samoin kahvikyökki, ja ne molemmat saisivat runsaasti asiakkaita lääkäriin, hammaslääkäriin ja laboratorioon odottavista.

Mahtuisi tontille jokunen palveluasuntokin, jos ne nätisti siihen suunniteltaisiin. Ja kaikki olisi tarjolla kirkonkylän parhaalla paikalla.

Seurakunta maksaisi vain vuokraa, rakentamiseen ei menisi latiakaan.

Eukkomamman omasta mielestä idea on loistava, vaikkakin on pakko myöntää sillä olevan myös haittapuolensa: Lemin kunta jäisi nuolemaan näppejään, sillä nykyinen hyvinvointiasema ei tässä tapauksessa mene kaupaksi, ja Vanamokodinkin kanssa voi olla niin ja näin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *