Siirry suoraan sisältöön

Näytelmä ei synny ilman sivurooleja

Marjo Rüster istuu Tapiolan salin lattialla ja odottaa omaa vuoroaan nousta lavalle. Odottaminen on tullut hänelle syksyn aikana tutuksi, sillä hänellä on Myrsky-näytelmässä vain pieni rooli, kuten useimmilla naisnäyttelijöillä tänä talvena.

Marjo Rüsterillä kuluu harjoituksissa enemmän aikaa salin kuin näyttämön puolella.

Marjo Rüsterillä kuluu harjoituksissa enemmän aikaa salin kuin näyttämön puolella.

–  Olen Francisco, kuulun Milanon ylhäisöön, Rüster esittelee itsensä.

Kun Myrskyssä esiintyy vain yksi nainen, nuori Miranda, miesten lukuisia rooleja on miehitetty naisten voimin. Marjo Rüsteriä ei haittaa pukeutua miehen vaatteisiin.

– Ei minun ole tarvinnut puhua miehen äänellä, oma ääni kelpaa, hän sanoo.

Kovin usein hän ei pääse sitäkään käyttämään.

– Puhekohtauksia minulla on vain yksi, sen lisäksi olen taustalla kahdessa muussa kohtauksessa.

Kun näytelmässä on kaikkiaan 47 kohtausta, harjoituksissa se merkitsee Marjo Rüsterille odottamista, odottamista ja odottamista.

– Kun sitten nousen lavalle, on käynyt niin, etten muistakaan omia vuorosanojani, hän nauraa.

Sinänsä on ollut helpotus, kun paljon puhetta sisältävässä näytelmässä omalle kohdalle on osunut vain vähän opeteltavaa. Kotona ei juurikaan ole tarvinnut käsikirjoitukseen tarttua, vaan tekstin on voinut opetella harjoitusiltoina.

– Aika paljon olen oppinut muidenkin vuorosanoja, kun olen heitä kuunnellut.

Vaikka rooli on pieni, sitoutuminen harjoituksiin ja talven esityskauteen on yhtä tiukkaa kuin isojen roolien tekijälläkin. Paikalla on oltava, silloin kun omat kohtaukset ovat harjoiteltavina.

– Tähän voisi turhautua ja ajatella, että illat voisi viettää kotonakin. Mutta tässä porukassa on mukava olla ja pimeät syysillat sujuvat mukavasti.

Mitä lähemmäs ensi-iltaa päästään, sitä mielenkiintoisemmaksi harrastus muuttuu.

– Kun saadaan roolivatteet päälle ja yleisön eteen, niin se on parasta. Hyvä tästä tulee, Rüster sanoo.

Lemin nuorisoseuran esittämän Myrskyn ensi-ilta on Tapiolassa lauantaina 17. marraskuuta kello 14. Muut näytösajat löytyvät nuorisoseuran verkkosivuilta.

Myrskystä on kirjoitettu Lemin Kirjavassa aiemmin 11.10., 5.9., 18.9. ja 30.9.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *