Siirry suoraan sisältöön

Rippileirit Savitaipaleella ja Haminassa

Vuoden alussa aloittava Taipaleen seurakunta järjestää ensi vuonna viisi rippileiriä. Niistä neljä pidetään Savitaipaleen Säkniemessä ja yksi Haminan Markkulassa.

Yhden Säkniemen leirin konfirmaatio on Lemin kirkossa.

Yhden Säkniemen leirin konfirmaatio on Lemin kirkossa.

Haminan Markkulan leiri ja Savitaipaleen Säkniemen ensimmäinen leiri ovat jotakuinkin samaan aikaan kesäkuun alussa. Haminassa pidettävän leirin konfirmaatiotilaisuus pidetään Taipalsaaren kirkossa, Säkniemen leirin konfirmaatio Savitaipaleen kirkossa.

Toinen Säkniemen leireistä on kesä-heinäkuun taitteessa, ja sen konfirmaatio pidetään Taipalsaaren kirkossa.

Säkniemen kolmannen leirin konfirmaatio on Lemin kirkossa. Leiri pidetään heinäkuun puolivälissä.

Neljäs Säkniemen leireistä pidetään heinäkuun lopussa, ja sen konfirmaatio on Savitaipaleen kirkossa.

Lemiläisten rippikoululaisten vanhemmat ovat saaneet asiaa koskevan kirjeen ja ilmoittautumislomakkeen kaksi viikkoa sitten. Heidän tulee ilmoittaa lapsensa ja esittää leiritoiveensa maanantaihin 8. lokakuuta mennessä.

Kirjeessä todetaan, että kaikkia toiveita ei välttämättä voida ottaa huomioon. ”Otamme huomioon aikatauluesteet, kaveritoiveet ja mahdollisuuden tulla konfirmoiduksi lähikirkossa, sekä sopivat ryhmäkoot”, todetaan vanhemmille.

Leirivalinnasta riippumaton, yhteinen rippikoulun aloitustilaisuus järjestetään kirkossa sunnuntaina lokakuun 28. päivänä gospelmessuna.

Vastoin kirkkoneuvoston päätöstä

Lemin rippikoulut järjestettiin oman leirikeskuksen käyttökiellon jälkeen pitkään Lemin kunnan omistamassa Kotalahden leirikeskuksessa. Nyttemmin leiripaikka on ollut Savitaipaleen seurakunnan Säkniemen leirikeskus.

Syyskuussa 2017 Lemin kirkkoneuvosto ohjeisti seurakunnan henkilökuntaa käyttämään Lemin Kotalahtea leiripaikkana, sillä se on lemiläisille lähin ja edullisin leirien järjestämispaikka. Kirkkoneuvosto päätti, että Kotalahdesta tehdään pysyvä varaus kahdesta leiristä vuosittain.

Juttuun korjattu gospel-messun päivämäärä.

1 kommentti artikkeliin “Rippileirit Savitaipaleella ja Haminassa”

  1. Ihmetellä pittää,nykyisiä seurakunnan luottamushenkilöitä.Että kuka näitä päätöksiä oikein tekee.Neuvoston päätös oli että pietään Kotalahessa rippileirit. Pitäs kai se tulla päätös nytkin . Vai joko ne päätökset tekee Taipaleen Seurakunta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *