Siirry suoraan sisältöön

Taipaleen seurakunta on järjestäytynyt

Taipaleen seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui kaksi viikkoa sitten ensimmäisen kerran ja valitsi puheenjohtajansa ja kirkkoneuvoston.

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Hanna Kuivanen Taipalsaarelta ja varapuheenjohtajaksi Ritva Laurikainen Lemiltä.

Kirkkoneuvoston  varapuheeenjohtajaksi valittiin Urho Kärmeniemi Savitaipaleelta ja jäseniksi  Anu Karhu, Paula Tuomi, Juha Mielikäinen ja Olavi Pikkarainen Lemiltä, Antti Nuppola, Anni Kilpiä ja Erja Ässämäki Savitaipaleelta sekä, Samuli Kurkaa, Osmo Laine, Elma Mikkola ja Marjukka Ahtiainen Taipalsaarelta.
Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra Lea Karhinen.

Ensimmäisessä kokouksessaan uusi kirkkoneuvosto päätti, että aiemmin alueseurakunniksi kutsuttuja seurakunnan osia kutsutaan kirkkopiireiksi. Eli Taipaleen seurakunta koostuu Savitaipaleen, Taipalsaaren ja Lemin kirkkopiireistä.

Kirkkoneuvosto päätti myös hyväksyä Kultaus Oy Snellmanin tarjouksen Taipalsaaren kirkon sisätilojen kultaustöistä hintaan 23 188,00 euroa (sis. alv 24 %).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *