Siirry suoraan sisältöön

Aino Niemi sai tanssijat liikkeelle

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Säänjärven lavalla Savitaipaleella oli viikonvaihteessa kahdesti mahdollisuus tanssia  tangokuningatar Aino Niemen  tahdittamin askelin.

SSCN1133


Ensin lauantai-iltana  orkesterinsa kanssa, ja sitten tiistain päivätansseissa toisen ”oman orkesterinsa” solistina, kun Heikki Hytti ja Amor saivat tutun tytön kanssaan lavalle jälleen!

Kuningatarvuodenkin jälkeen Aino on yhä se sama luonnollinen ja hymyileväinen nuori nainen, lauluääni on mahtava, esiintyminen kaunista – ei siinä mitään temppuilua tarvitakaan!

SSCN1132

Aino on kotoisin Kouvolan Inkeroisista, lukion Kouvolassa käynyt. Suku on kotoisin Jaalasta.

Laulamisen hän aloitti 12-13-vuotiaana, ensin kuoroissa ja alkoi sitten ottaa laulutunteja. Hänellä on isosisko, mutta laulavia sisaruksia heistä ei kuulema tule, sillä sisko ei laula.

Aino kertoo tykästyneensä näihin päivätansseihin, väkeä on paljon ja ovat tanssitaitoisia ja iloisia. Hän sanoo myös olevansa kovin kiitollinen Amorin Heikille ja pojille, sekä kaikille muille jotka ovat auttaneet häntä eteenpäin laulajan uralla.

Nyt tämä ura jää pakosta hiukan taka-allalle, sillä hän on lähdössä opiskelemaan Kuopion lääketieteelliseen kuudeksi vuodeksi. Saamme hänestä varmaan hyvän ja empaattisen lääkärin, määränneekö reseptiksi musiikkia ja tanssiaskelia…

Vai pitääkö luonnossa likkumista terveyden ehtona, kun itsekin sitä harrastaa. Isän mukana on tullut  hirvenmetsästys tutuksi ja lempiruokakin taitaa sitten kaiken muun kotiruuan ohella olla hirvipaisti.

Kun ihminen on näin upean laululahjan saanut, toivon todella ettei se ihan kokonaan jää, vaikka
tuota toista ammattia varmasti tarvitaan yhtä paljon.

Säänjärven lavalle Aino Niemi sai tanssijoita lauantaina 370, ja tiistainakin yli 300. Sieltä kotiseuduilta Kouvolastakin tuli päivätansseihin kokonainen bussillinen.

Onnea ja siunausta kunigattaren tulevalle opintielle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *