Siirry suoraan sisältöön

Metalli kutsuu Jalkosalmeen

Lemin musiikkikesä jatkuu lauantaina Capital of Metal L1VE2-tapahtumalla Jalkosalmessa.

Lavalle nousee muiden yhteiden ohella Lem1 All Stars. Kuva Jussi Stoor.

Lavalle nousee muiden yhteiden ohella Lem1 All Stars; harjoituskuvassa osa kokoonpanosta. Kuva Jussi Stoor.

– Lippuja tapahtumaan on mennyt kiihtyvään tahtiin, satoja lippuja on jo myyty. Kouvon baariin (josta lipun voi ostaa ennakkoon) vein niitä jo lisää, tapahtuman järjestäjä, Mayor of Metal Jussi Stoor kertoo.

– Mutta todennäköisesti portiltakin lipun voi vielä ostaa, hän toteaa.

Portilla kannattaakin olla jo pian sen jälkeen, kun se avautuu kello 17, sillä illan ensimmäinen esiintyjä, lemiläisen metallin alkujuuri Wendigo nousee lavalle ensimmäisenä, kello 18.

Wendigo 30 vuotta sitten: Jarno Junnonen (vas.), Janne Hyrkäs, Markus Vaalgamaa ja Markus Räipiö.

Lemin metallinäyttelyn  kuvassa Wendigo noin 30 vuotta sitten: Jarno Junnonen (vas.), Janne Hyrkäs, Markus Vaalgamaa ja Markus Räipiö. Kokoonpanoon kuului sittemmin ja kuuluu myös nyt Jani Kemppinen.

Seuraavana kuullaan Royal Maxia, ohjelman mukaan kello 19.05. Kasvottoman vuoro on kello 20.10, ja Lemi1 All Stars nousee lavalle kello 21.15.

– Lem1 All Starsin kokoonpano on pitkälti sama kuin viime vuonna: muissa bändeissä esiintyvistä soittajista koottu muutamilla vahvistuksilla. Pojat ovat tehneet uuden kappaleenkin, Stoor kertoo.

Uutta ilmettä tuo myös naissolisti, kanttori Jonna Imeläinen.

Ja nyt metallitapahtumassa on myös se bändi, joka viime vuonna jäi puuttumaan: Stam1na. Se pääsee lavalle kello 22.50 ja soittaa puoleen yöhön saakka päättäen illan.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *