Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Sallassa olisi entuudestaan muutama tosi mieleinen mökki, mutta kokeiltiin jotain uutta, ja vuokrattiin Sallainen mökki , rivitalon puolikas persoonattomasta sinisestä talosta.
Todella iso huoneisto maksoi 85 euroa, mutta olihan majoittuminen helppoa, kun vuoteet olivat valmiit eikä siivotakaan tarvinnut. Puitteet olivat hotellimaiset, siistiä, suoraa, kliinistä. Maston juurella Delli antoi täydet sata prosenttia tehoja, mutta ei silti pyörittänyt nettiä.
Illan eellä oli mukava katsella Sallan tuttuja polkuja, tyyniä vesiä ja heijastuksia.
Ja lopultakin kylpeä siinä valtavan suuressa (edelliseen verrattuna!) saunassa. Ja kun aamulla herättiin aikaisin oli mukava kylpeä vielä uudestaan…
Matka jatkui pikkuhiljaa, haikein mielin huomattiin, että vanha 10-mökki onkin myytävänä, sinne emme varmaan enää pääsisi. Toinen lempimökkimme talvisen ladun varressa piiloutui sopivasti matalien mäntyjen syliin….
Lappi jäi karttaan piirretyn rajan taakse, kun matka jatkui pohtien minne päin mentäisiin. Ilma oli lämmin, +8 astetta. Oulangan Luontokeskukselta taas itsemme löysimme, käpsyttelin Kiutakönkäälle kaikessa rauhassa, tutkailin polun laitoja, sen harvinaisia kasveja ja jäkäliä.
Kulkijoita riittää, ja punaiset kalliot ihastuttavat turisteja,
Kaverin palattua Pikkukarhunkierrokselta ajamme Juumaan tarkoituksena käväistä vielä Myllykoskella. Ihmettelemme leiriytymispaikalla matkailuautoa,joka on jo väriltään erikoinen, iso sininen punaisin laajoin kuvioin, mutta mitä ihmettä, sen takaosassa on iso sininen teksti ”Liikenne O.Eteläpää Oy”!
Myllykoski on aina ihana. Matka tuntuu hiukkasen pitkältä minusta, joka olen aika vähällä kävelyllä puoli vuotta huilannut, mutta kun ei kaikesta kivusta piittaa, juttelee ihmisten kanssa ja ihmettelee syysluontoa on perillä ennenkuin kokonaan uupuu.
Musta silkkinen vesi valkein pitsireunuksin valuu alas päätyen vitivalkoisiin kuohuihin. Jylinä on korvia huumaava joka kerta, aina yhtä ihana. Vanha mylly kertoo kaiverretuin kyljin, nokisilla kirjaimilla monenlaisten kulkijoiden tarinoita, ihastusta,väsymystä, hikeä ja makkaranuotion savuisia tunnelmia.
Luontokeskuksella nautittu lohikeitto piti nälän loitolla pitkään iltaan, mutta tien laitamalla kanalinnut useiden yksilöiden parvissa kerääntyivät etsimään pieniä kiviä piiraansa, jauhaakseen omia herkkujaan sulavampaan muotoon. Todella paljon teeriä, metsojakin ja sitten neljä omituista otusta, oiskohan olleet jotain korpimetsoja, metsoteeriä, tai teerimetsoja….
Kännyllä varattiin Viipuksen leirinnästä mökki, jossa kaveri oli serkkuineen juuri pari viikkoa sitten asustanut. Hassua!
10-mökkihän se sattui taas olemaan. Ja lopultakin kuukkeleita piha täynnä! Kuvaa vaan en saanut millään. Hömötiaisetkin saapuivat leivänmuruille, kolme-neljä yhtä aikaa.
Vaikka mökki on iso ja hyvä, se on kuitenkin aika vaatimaton. Pistorasioita on vähän, en avaa Delliä, ruokailuvälineitä on reilusti ja kaksi makuuhuonettakin. Hiukan halvemmalla sen saa kuin edellisen mökin, ja sauna – se on tosi hyvä! Tässä mökissä syödään jo viimeisiä eväitä, sillä kotiin alkaa olla hoppu. Matkaa on kuitenkin vielä paljon, joten yksi yöpyminen välille ainakin vielä mahtuu. Kuukkeli kumartaa jäähyväiset aamulla.
Ja kuinkas kävikään, palaamme vielä hetkeksi Lappiin! Yksi unelmani toteutuu jälleen, olemme Riisitunturilla! Päätetään vain vähän katsastaa polkujen kuntoa, tuumataan, että ehkä jaksan Rääpäisyn, ja niinpä lähdetään makkarat repussa. Vanhat kuuset ovat pukeutuneet pitsihelmaisiin naavahamosiin.
Aurinko paistaa polulle ainakin aluksi,
ja laavupaikka on saanut aivan uuden upean kuosin!
Jos minä rääpäisin, niin kaverihan päättikin sitten Rietastella, ja parkkipaikalla odotellessani sain ihailla lopultakin hiiripöllöä, jota koko vuoden olen kaivannut. Eikä se siinä ainoa peto ollut, pienen lehtikuusen latvuksessa päivysti upea lapinharakka, isolepinkäinen.