Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Repoveden Kettulossi oli nostettu talviteloille juuri sinä päivänä – keskiviikkona– kun mentiin katsomaan, mitä poluille ja laavuille kuuluu tänä syksynä.
Tarvottiin sitten viimevuotiseen tapaan Saarijärven pitkää soratietä, ohi kulotettujen metsälänttien, solisevien purosten poikki,
ihmeteltiin viittoja, jotka tuntuivat nyt sekavilta, varsinkin, kun radio oli ilmoittanut, ettei google-karttoihinkaan nyt kannata luottaa näillä reiteillä.
Päätettiin sitten kiivetä Olhavalle lyhintä tuttua reittiä myöten, matkan varrella kurkistelin palokärjen kerrostalon ikkunoista sisään
ja hämästelin kiven päälle unohtunutta lampaantaljaa, joka varsin tiukaksi jäkälämatoksia kuitenkin osoittautui.
Viime talvenakin niin myrskyt kuin lumituhotkin ovat saaneet aikaan hurjia raiskioita.
Vuoren päällä Mäntyperän eukko oli jo vallan uupunut,
ja edessä oli vielä Mustavuoren valloitus – onkohan liian iso pala tämän näköiselle! Olhavan laavulla nuotion lämmittäessä muisteltiin, kuinka taannoin täällä oli vilskettä,kun Kimpisen koululaiset opettajineen olivat kalliokiipeilemässä ja retkeilemässä, nyt ei oltu nähty vielä ainuttakaan ihmistä, vaikka sää oli mitä parhain.
Vesi vuoren alla oli ohuessa riitteessä, siihen heijastui kallio ja metsä kuin palapelinä tai mosaiikkitaiteena. Ensimmäinen ihminen hurahti samassa renkaat ratisten pyöräilyreittiä myöten laavun takaa…
Mietittiin olisko eukkosen viisainta jo käpsytellä tietä myöten parkkipaikalle, kun kaveri kiipeisisi vielä sen Mustalammen reitin vuorelle. Vaan sisulle ja sydämellä, sovussakin päätettiin yhdessä mennä, ja hyvä niin, eihän ilman kuvaa olisi uskottavaa, että siellä se kaveri kurkistaa tornissa, ja juurelle asti on eukko tänäkin vuonna kavunnut.
Aurinko pikkusen katseli siihen malliin, että ilta on tulossa.
Niinpä askelet kävivät reippaasti alas vuorelta, Kirnuvuoren tietämillä vastaan tuli kaksi nuorta naista niin reippaasti, niin reippaasti, että haikeana eukkonen muisteli omaa nuoruuttaan…
Ja vuoren takana järvessä souteli pilkkasiipi, yksin mutta ihan hyväkuntoisen näköisenä, rapsutti uidessaan korvallistaan, ja pyrähti lentoon, ennekuin palelevin sormin kameraa sai esille. Sen sijaan yhä kasvavat kivipaadet polun varressa pysyivät hyvin paikallaan kuvattaviksi.
Sukeltajan niemeen tehtiin vielä loppunuotio, ja hörpättiin termoksesta kuumat mehukeitot. Viime vuonna tässä paistoimme lettuja…Nyt vain mietiskeltiin milloinkahan ne sillan avajaiset oikeastaan on, jotta nähtäisiin Lapinsalmenkin uusi tuleminen.
PS. Silta avattiin käyttöön sitten perjantaina.