Siirry suoraan sisältöön

Kunnanviraston aukiolo kolmipäiväiseksi

Lemin kunnanhallitus päätti supistaa kunnanviraston aukioloaikoja ensi vuoden alusta lähtien.

Tammikuusta alkaen kunnanvirasto on auki tiistaisin kello 10–17, keskiviikkoisin kello 8–15 ja perjantaisin kello 9–13.

Muina aikoina asiointi on mahdollista erikseen sopien esimerkiksi sähköpostitse tai puhelimitse.
Supistusten taustalla on yt-neuvotteluiden myötä vähenevä henkilökunta.
Osa asiakaspalvelusta siirrettäneen kirjaston hoidettavaksi. Uusien aukioloaikojen sopivuutta tullaan seuraamaan saadun asiakaspalautteen perusteella.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *