Siirry suoraan sisältöön

Tuvan seinältä Lemin Kirjavaan

Mäntyperän eukko Sirkka-Liisa Vaalivirta piirsi viime talvena itselleen ja kissalleen Harmille joulukalenterin. Kalenterin hän ripusti tupansa seinälle.

Tänä vuonna se ilahduttaa kaikkia Lemin Kirjavan lukijoita – ja antaa samalla käytännöllisiä jumppaohjeita.

Joulujumppaa voi tehdä keinutuolissakin, Sirkka-Liisa Vaalivirta ja Harmi muistuttavat. Kuva Marketta Kirjavainen.

Joulujumppaa voi tehdä nojatuolissakin, Sirkka-Liisa Vaalivirta ja Harmi muistuttavat. Kuva Marketta Kirjavainen.

Kalenterin teko alkoi viime vuonna luontoretkellä.

– Kun ei ollut kameraa, päätin piirtää tilanteen. Sitten innostuin piirtämään jokaiselle päivälle jotain, Vaalivirta kertoo.

Piirroksen ohella syntyi pieni runonpätkä aihetta kuvaamaan.

Aiheita joulukuussa riittää, merkitseehän joulun odotus askaretta jos toistakin. Askareet ovat samalla myös venytysjumppaa ja kunnon kohotusta – joulumielellä.

Mäntyperän eukon ei tarvitse ahertaa yksin.

– Kolmevuotias Harmi tukkii aina jaloissa, kun jotakin yrittää tehdä. Paitsi milloin on päiväunillaan. Uni maistuu sille nykyään.

Kun Vaalivirta ripusti piiroksensa tupansa seinälle, kyläilemässä käyneet ihastuivat niihin kovasti. Nyt niistä pääsevät – huomisesta alkaen – nauttimaan kaikki Lemin Kirjavan lukijat. Aattoon saakka saamme jännittää eukon ja kissan jumppaamista ja ottaa heiltä jumppavinkkejä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *