Siirry suoraan sisältöön

Joululauluja pitkin viikkoa

Jouluun ei ole enää viikkoakaan. On kiivain joululaulujen aika.

Baritoni Jaakko Korteknagas lauloi tuttuja ja vähän vieraampiakin joululauluja Lemin kirkossa tiistai-iltana.

Baritoni Jaakko Kortekangas lauloi tuttuja ja vähän vieraampiakin joululauluja Lemin kirkossa tiistai-iltana.

Baritoni Jaakko Kortekankaan ja säestäjänsä Jonna Imeläisen joululauluista koostunut kirkkokonsertti täytti Lemin kirkon penkit enemmän kuin puolilleen tiistai-iltana. Tunnin aikana kuultiin Kortekankaalta 15 tuttua ja vähän tuntemattomampaakin laulua osin urku- ja osin pianosäestyksellä.

Yleisö oli kuulemaansa tyytyväistä ja palkitsi esiintyjät runsain suosionosoituksin.

Yleisökin pääsi laulamaan yhdessä Maa on niin kaunis -kappaleen.

Paitsi taidenautinnon ja palan joulun ennakkotunnelmaa tuotti Taipaleen seurakunnan ja Lemin musiikkiyhdistyksen järjestämä konsertti jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille. Käsiohjelmatuotoista puolet ohjattiin diakonian kautta heille.

Jos sunnuntain joululauluilta tai tiistain konsertti jäivät väliin tai jättivät laulunälkää, torstai-iltana voi mennä museolle kokeilemaan ja kuuntelemaan, miten laulu sujuu Lemin murteella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *