Siirry suoraan sisältöön

Leminkin kirkkoon pääsee hiljentymään

Myös Lemin kirkon ovet avataan hiljentymistä varten, kirjoittaa Lemin aluepastori Tapio Kilpiä.

IMG_1916

Koronaviruspandemia vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan seurakuntaelämään lähikuukausina todella paljon. Se, miten korona vaikuttaa, on vielä todella auki. Tässä poikkeutilan alkuhämmennyksestä toipuessa olen havahtunut huomaamaan, että pääsiäinen, kristittyjen suurin juhla, on tuota pikaa täällä.

Kahtena viime sunnuntaina seurakunnassa on vietetty jumalanpalvelus ainoastaan Savitaipaleen kirkossa. Seurakuntaa ei ole paikalla, ja palvelus on ollut nähtävillä Facebookin kautta. Ensi sunnuntaista alkaen jumalanpalvelus näkyy suoraan seurakunnan sivuilla. Sivuille tuotetaan myös muuta videomateriaalia, esimerkiksi Lemin kirkossa kuvattava ja ensi keskiviikkona 8.4. julkaistava Viikon sana -hartaus.

Seurakunnan jumalanpalvelusta voi seurata mistä tahansa käsin. Savitaipaleella kirkko on ollut jumalanpalveluksen päätyttyä auki hiljentymistä varten klo 11-13. Minulle, ja monelle muulle työtoverilleni on tärkeää, että myös Lemin kirkkoon olisi mahdollista tulla hiljentymään samaan aikaan.

Sillä edellytyksellä, ettei koronatilanne aiheuta uusia suojatoimenpiteitä, Lemin kirkko onkin auki ainakin nyt palmusunnuntaina 5.4., pitkäperjantaina 10.4. ja pääsiäispäivänä 12.4. aina klo 11-13. Pitkäperjantaina klo 15 Lemin kirkosta striimataan nettiin Jeesuksen kuolinhetken rukoushetki.

Seurakunta joutuu näissä poikkeusoloissa toimimaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin, mutta samaan aikaan minä ja monet muut mietimme jatkuvasti, mitä presidentiltäkin saatu ohje – enemmän fyysistä etäisyyttä ja samalla enemmän henkistä läheisyyttä – voisi tarkoittaa Lemillä ja koko Taipaleella.

Toiveita siitä, miten seurakunta voisi palvella Lemillä ja lemiläisiä tässä erikoisessa tilanteessa, voi esittää miulle – samoin myös palautetta. Olen kiitollinen kummastakin.

Ystävällisin terveisin,

Tapio Kilpiä
seurakuntapastori
Lemin aluepastori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *