Siirry suoraan sisältöön

Kesätoria ei kesäkuussa, mutta lapsille toimintaa

Lemin kunnan johtoryhmä on viime viikolla päättänyt, että kesäkuun aikana toreja ei voida järjestää. Viikolla 24 käydään uusi neuvottelu koskien heinäkuuta.

Lapsille kuitenkin pystytään järjestämään erilaisia ohjattuja liikuntaharrastuksia.

♦ Tiis

Ilmoittautumiset tämän linkin kautta pe 29.5. alkaen. Maksuton.

♦ Keskiviikkoisin  10.6.-29.7. klo 10–11.30 Lemin Eskojen urheilukoulu 2009–2011 syntyneille. kirkonkylän urheilukentällä. Ohjaajat Jukka Kärmeniemi ja Satu Kouvo. Oma juomapullo ja urheiluun sopiva vaatetus, lenkkarit tai paljain jaloin.
Ilmoittautuminen paikan päällä. Mukaan voi tulla myöhemminkin, jos ei ensimmäisellä kerralla pääse. Ei vaadi seuraan liittymistä. Maksuton.

♦ Keskiviikkoisin klo 18-19 KoPan junnujen jalisharkat 12 vuotialle vuoroviikoin kirkonkylän urheilukentällä ja Kotajärven kentällä. Lisätietoja Janne Luukas 040 593 9177.

Harrastuksissa noudatetaan annettuja hygienia- ja kokoontumisohjeita.

Seurakunnan lastenleirit

Kuukanniemessä

Taipaleen seurakunta järjestää Lemin kirkkopiirin lasten päiväleirit Kuukanniemen seurakuntakodilla 15.–16.6. kello 10–16.

Maksuttomille päiväleireille ilmoittautuminen tapahtuu seurakunnan verkkosivujen kautta 31.5. mennessä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *