Siirry suoraan sisältöön

Savitaipaleen Kotiseutuyhdistys talkoilee taas

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Savitaipaleen Hakamäellä piti olla juhlanäyttely, perusnäyttelyyn tyydytään. Europaeuksen juhlavuoden kunniaksi sentään korjataan Olkkolan kupeessa olevan museon veden viottama ovi ja portaat, eikä se ole ainoa talkoohomma.

Tuntuu, että kotiseutuelämä on jatkuvaa talkootyötä, ja aika usein samalla porukalla. Keväällä on jo nautittu raikkaista ilmoista Säynjärven rinnemailla, jonne istutettiin toistatuhatta kuusentainta, siellä oli porukan mukana myös Pentti Pylkkö.

Taipalsaarelta saatiin kenttäsirkkeli sahaamaan lautoja ja lankkuja kesähommien tarpeisiin, ja silloin  sahurin apuna olivat Eemeli ja Jouko Ruohio, Tapani Lapatto, ja Torsti Kalola. Erja Ruohio kertoo huolehtineensa muonituspuolesta. Eikä sitä ihan kepeillä keitoksilla tällaisia lankkuja nostellakaan.

SSCN5132

Siinä on mittasuhteena kiikarini, ja taustan puukasakin näyttää pieneltä. Siinä taas odottaa polttopuutalkoot tekijöitään. Museotuvan isossa uunissa puita palaa!

Nämä paksut lankut tulevat Hakamäen museotuvan välikköeteiseen uudeksi lattiaksi, portaat ja koko sisäänkäynti korjataan. Traktorin lavalla riittää lautaa ja lankkua kivinavetan sisään taaplattavaksi,

SSCN5131

Kolmeen henkeen tätäkin hommaa riittää usealle päivälle.

SSCN5133

Ismo Hölsä  antaa laudan Sirpa Onttiselle, ja Erja Ruohio asettelee sen paikoilleen taapeliin.

SSCN5134

Yhdet laudat on tarkoitettu tuulimyllyn auringossa paahtuneiden seinien uusimiseen, ja (ilmeisesti) alkuperäisen katon korjaukseen. Uskomattomiin paikkoihin korjausta tarvitaan. Jopa näkötorniin ylös asti on joku työn puutteessa kiivennyt hakkaamaan kirveellä lapsen mentäviä aukkoja – voisipa sellaisen tarmon valjastaa näihin rakentaviin talkoohommiin hajottavien sijaan!

Ikäviä asioita Hakamäellä vähentääkseen kotiseutuyhdistys asentaa sinne valvontakameroita. Löytyisikö nyt ihan vapaaehtoisesti muutama toiselle talkoilla kuoppaa kaivamaan, osaisiko lapiolla ojaa oikeaan paikkaan panna!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *