Siirry suoraan sisältöön

Kesätori avautuu lauantaina kirjaston aukiolla

Lemillä päästään sittenkin kesätorille. Tori siirtyy kirjaston aukiolle ja on ensimmäisen kerran avoinna nyt tulevana lauantaina.

Lemin kunta kertoo Facebook-sivuillaan seuraavaa:

Lemin kesätori siirtyy kirjaston aukiolle.
• Ensimmäinen lauantaitori on 13.6. ilman kahvivaunua.
• Kahvivaunu tuodaan torille juhannusaatoksi perjantaina19.6.
• Ensimmäinen keskiviikkotori on 1.7.
Letunmyyntiä ei kesän aikana ole, vain kahvia, teetä, mehua ja kahvileipää ja näiden nauttiminen tapahtuu seisten; pöytiä ja penkkejä ei torilla ole.
• Myyjille asetetaan myyntipöydät oikeille etäisyyksille toisistaan, eikä pöytien väliin saa perustaa myyntipaikkaa.
• Vain yksi myyjä per pöytä.
• Myyjän vastuulla on huolehtia asiakkaiden turvaväleistä ja siitä, että myyntipöydällä on käsidesiä.

Näillä toimilla mahdollistetaan se, että toritoiminta saadaan käyntiin turvallisesti. Koronaviruspandemia ei ole vielä hävinnyt ja sen takia yritetään yhdessä toimia vastuullisesti.
Torille menijä vastaa itsestään ja siitä, ettei tule sairaana torille sekä huolehtii käsihygieniasta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *