Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
(jatkoa edellisiin)
24.9 vesisateessa +10 asteen lämmössä jätämme taaksemme mukavan Salmilammin mökin, matkamme ainoan, jossa ei ollut talon puolesta käsidesiä. Onkohan todella tulossa suuria muutoksia tähän kylmillään olleeseen muutaman mökin paikkaan….
Taakse jäävät myös aikaisemmin tapaamamme krossipyöräilijät, joiden menopelit huomasimme erään hirsimökin pihamaalla. Ja ruska, se on upea sadesumussakin.
Reisussa vastaan tulee hauskoja sattumuksia. Juuri kun kaivataan katollista kahvipaikkaa, huomaamme, että Hiljaisen Kansan kahvila Suomussalmella on auki – vielä muutaman päivän! Letut ovat savun ja rasvan sopiva sekoitus, henkilökunnan yhteistyö toimii kuin nakutettuna; jos luulimme, että joudumme odottamaan pitkään lettujamme, niin ei, kun edessä on kahvi, niin letut kiidätettään siihen samant ien.
Hiljaisen kansan keskuudessakin käy vilske, sillä hyrynsalmelainen nuorison tukiryhmä on pukemassa hiljaisia talvivarusteisiin.
Työ on jo hyvässä mallissa, mutta kyllä vain minullekin nuori kaveri tuo muovipussia, haluatko tulla talkoisiin… Siihen hän viereeni tulee, heitämme yläviitoset, ja hoitaja tulee kysymään, ollaanko me ystäviä. Sanon,että melko uusia, ja ystävät on aina tärkeitä. Mikä hymy siitä vierestä!
Ryhmällä on ollut ihana työpäivä, ja hymyt ja innokkaat selitykset hellyttävät, vaikken kaikkien puheesta selvää saakaan.
Joku kertoi, että ongelmana alkaa olla hiuskuontaloiden (saratuppaiden) löytäminen, mutta lähistöllä olivat metsäkoneurakoitsijat nostaneet tuppaita kuivumaan vastaisen varalle… Olisihan niitä toki ollut siinäkin, jalkojen juuressa, mutta ei toki satoja….
Näyttää, että talkooporukka on mielissään myös bussikyydistä, viimeiset vilkutukset, saappaat pussiin, kengät jalkaan ja matkaan kohti kotia.
Mekin jatkamme kotimatkaa. Ämmänsaaren jälkeen päätämme lopultakin poiketa katsomaan Soivaa metsää. Aika huonojen teiden takanahan se on, mutta sää alkaa olla lähes suvinen, +14, ja aurinkokin pilkahtelee.
Edessämme on huikea maasto. Leveä polku alkaa hiekkaiselta harjulta, jyrkästi putoavat rinteet veteen, ja tiuhaan kasvavista männyistä jotkut ovat väsyneet muuten vain, jotkut tuulten tuoksinassa. Ja miten niin soiva? Olin odottanut, että siellä soi koko ajan, mutta kyllä sinne on rakennettu hurja määrä isoja ”soittimia”, joista tuulikin muutamasta äänen saa.
Mutta ne maisemat! Tällainen saarivene seilaa niemekkeen päässä, mutta näkyy jyrkänteeltä vain pikkuruisena, ellei käytä täyttä zoomia!
Meillä Savitaipaleella on paljon suppia, ja sellaisia täälläkin taitaa olla, ruskavärit niissä todella upeat.
Vaihteleva polku kuivakkaalla kangasmaalla antaa sopivasti muutaman kilometrin verran liikuntaa, joten matka jatkuu mukavasti kotiin päin.
Kun päivälämpö kipuaa +18:an, poikkeamme Kontiomäen Nesteelle ostamaan jätskit, Kajaanissa on vieläkin lämpöisempää, ja tien varren koivut aivan vihreät. Nuottijärven grillillä sorrumme pippuripihveihin, ja minä ihmettelen, etten koskaan muista pyytää lasten annosta. Rekkamiesten lautaselliset kun eivät kerralla mahdu minunkaan hyvin harjoitelleeseen mahalaukkuuni….
Ihmettelemme myös,miten paljon joutsenilla onkaan vielä ihan pieniä poikasia…. niistä ei kyllä muuttovalmiita tule!
Lapinlahdella Matin ja Liisan aseman kahvien jälkeen rinnallamme kulkee todellinen ihme. Hirveän pitkä tavarajuna, joka on lastattu kaivinkoneilla ja traktoreilla! Rata on pitkään tien vieressä, joten tätä ihmettä jatkuu ja jatkuu.
Voin vain kuvitella sitä riemua, jos autossa sattuu olemaan pikkuväkeä tätä junaa katselemassa!
Ennen Kuopiota taivas muuttuu utuiseksi, ikään kuin ukkosta ilmassa, vai liekö nämäkin rapakon takaisia metsäpalojen utuja, ja kohtahan se jo sataakin….
Juvan tietyö on täydessä käynnissä, vaikka ilta jo alkaa hämärtää. Talven alta kiirehtivät tietenkin…Mikkelin jäkeen koen todellisen järkytyksen. Kaveri ajaa levikkeelle, sammuttaa auton ja virnistää: ”Nyt sie saatki kokeilla miten tää auto kulkee…” Mitä, ei! Ja vielä pimeällä! Taas uutta tekniikkaa, ei, ei, ei…Vaan niin huomaan istuvani kuskin paikalla tietämättä edes, missä ollaan….no järkytyksiä on monenlaisia. Jupisen siinä muka kauhuissani, että seuraavan kerran mennään sitten Sievällä Sinisellä…mie näitä uusia…
Tämä retkemme (tänään 678 km) päätyi onnellisesti kotipihaan. Ja oli hiukan poikkeuksellinen. Koronasta johtuen minulla oli enemmän säästöjä, joten meillä ei ollut mukana auton jääkaappia,johon olisin lastannut valmiita pakastettuja kotiruokia, vaan söimme usein ”ulkona”, useasti keittoja edullisissa paikoissa. Mökeissä laitoimme yksinkertaisia ruokia, emme käyneet maksullisissa paikoissa, emme näyttelyissä, emme konserteissa.
Olisihan se mielenkiintoista kokeilla joskus paljonko rahaa saisi palamaan, jos käyttäisi joka paikassa hotellitason palveluita ja ala-carte-ravintoloita, shoppailisi a viettäisi iloista iltaelämää….
Mutta se ei ole meidän tapamme matkustella. Seikkailumatkailu on ihan hyvä, ja joka sentti jää kotimaahan.