Siirry suoraan sisältöön

Lemi – yhdyssanojen kulttuurikunta

14.1.2024

Lemin kunnan tonnin lupaus kulttuurin unelmavuosi -teemalla on iso satsaus, jos vertaa sitä vertaa kulttuurin merkitykseen kunnan päätöksenteossa vaikkapa päättyneenä vuonna.

Kulttuuritoimintalain mukaan (Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 166/2019) kunta voi järjestää kulttuuritoiminnan itse taikka yhteistyössä toisten kuntien kanssa tai yksityisen tai kolmannen sektorin kanssa. Kuntien kulttuuritoiminnan järjestämisessä tulee olla riittävää ja monipuolista asiantuntijaosaamista.

Lemillä kulttuuritoiminta on ollut käytännössä kokonaan kolmannen sektorin varassa, ja kunta on tukenut sitä rahallisesti pienillä summilla. Vuonna 2023 kunta myönsi kulttuuriavustuksia 6200 euron edestä: Musiikkiyhdistykselle 2500 euroa, Laulumiehille, Martoille ja Rasvanäpeille 1000 euroa kullekin ja 700 euroa Eläkeliiton Lemin yhdistykselle. Lisäksi Nuorisoseura sai 400 euroa nuorisotoimen avustusta.

Omaksi kunnan järjestämäksi toiminnaksi voidaan laskea se, että kirjastossa on tarjolla tilaa kuntalaisten tai ulkopuolisten pienimuotoiselle näyttelyille.

Pöytäkirjojen kertomaa

Yksi tapa mitata kulttuurin asemaa kunnassa ja sen päätöksenteossa on tehdä hakuja pöytäkirjoista. Kunnan toimielinten pöytäkirjat ovat Dynasty -tietopalvelussa. Laittamalla sen otsikkohakuun sanan kulttuuri, löytyy viime vuodelta 2023 kolme päätöstä: edellä mainittu sivistyslautakunnan avustuspäätös sekä kunnanhallituksen kaksi päätöstä otsikolla Opetus- ja kulltuuritointa varten kunnalle myönnettävä valtionosuus vuodelle 2023. Siis yksi päätös rahan myöntämisestä ja kaksi rahoituksen saamista koskevaa päätöstä. Kahdessa jälkimmäisessä kulttuuri on kuitenkin vain otsikossa, sillä kyse oli esiopetuksen valtionosuuksissa.

Kun vastaava Dynasty-haku tehdään kulttuuri-sanasta päätösten teksteissä, haku antaa viime vuodelle 12 tulosta – eli kulttuuri-sana on mukana 12 eri päätöksessä.

Kolmessa tapauksessa kyse on sivistyslautakunnan avustuspäätöksistä: kulttuuritoimen, nuorisotoimen ja liikuntatoimen päätökset ovat omina päätöksinään. Nuoriso- ja liikutatoimen päätöksiin kulttuuri ui kaikkien kolmen päätöksen yhteisessä perustelussa: ”Avustettavan toiminnan tulee tukea Lemin kunnan strategiaa, positiivista kuntakuvaa, vaalia ja tuoda esille lemiläistä omaperäistä kulttuuriperintöä.” Eli kulttuuri on yhdyssanan osa, joka viittaa menneeseen.

Yhdyssanoista on kyse muisssakin kultuuripäätöksissä: Hakutuloksista kaksi on aiemmin mainitut opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuspäätökset kunnanhallituksessa. Sivistystoimen talousarviomuutoksia vuodelle 2023 käsiteltiin kaksi kertaa lautakunnassa ja kerran kunnanhallituksessa ja kerran valtuustossa. Yksi muutoksista koskee Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää erityisavustusta. Sama ministeriö mainitaan toisessakin kunnanhallituksen valtionosuusasiassa, samoin valtuuston päätöksessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö vahvisti myös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinnan, jonka kunnanhallitus merkitsi tiedokseen.

Yhdyssanana kulttuuri on päässyt myös sivistyslautakunnan varhaiskasvatusta koskeviin päätöksiin – ei kuitenkaan lastenkulttuurina vaan toimintakulttuurina, jolla on osuutensa sekä opettajaa palkattaessa että siirrettäessä esiopetus Iitiästä kirkonkylään. Löytyy kulttuuria myös silloin, kun kunnanhallitus valmistelee kunniamerkkkiesityksiä: Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on antanut määräajan esitysten tekemisestä muun muassa koskien kuntien nuoriso-, liikunta-, museo-, kirjasto- ja kulttuuritoiminnan henkilöstöä.

Haku kulttuuri-sanalla ei siis paljoa tuo esiin, ehkä joku muu voisi toimia? Taide-haulla löytyy yksi päätös vuodelta 2022: sivistyslautakunnan päätös taiteen perusopetuksen kuntaosuudesta. Taiteen perusopetuksen kuntaosuuden maksaminen musiikkioppilaitoksissa, kuvataidekouluissa, tanssioppilaitoksissa, käsityökouluissa ja muissa oppilaitoksissa myös yli 21-vuotiaille on omalla tavallaan kulttuurin rahoittamista. Niin voidaan ajatella myös kansalaisopiston musiikki- ja kuvataideopetuksesta.

Musiiki-sanan sisältää tekstissään neljä viime vuoden päätöstä: kulttuuritoimen avustukset, koulujen ja liikuntatilojen käytöstä perittävät maksut (lautakunta ja kunnanhallitus) sekä Musiikkijuhlien maksuhuojennushakemus.

Musiikkijuhlat haki edellisvuosien tapaan vapautusta koulukeskuksen tilojen vuokrasta juhlaviikolla. Se ei sitä saanut, vaan kunta perii musiikkiyhdistykseltä 840 euroa. Se melkein jo riittää unelmien kulttuurivuoden toimintatonniin.