SaiPa-JYP 6-0

11.3.2019

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta

Liekö ollut upeitten lemiläisten paitojen ansiota, kun kotipeli oli yhtä hurmaa!

saipajyp

(jatkuu)

Pelit jatkuvat Turussa ja Kisapuistossa

19.3.2018

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

SaiPa aloitti kautensa pikkusen hajallaan. Syksyllä tuntui, että ei tästä mitään tule. Valmentaja rauhoitteli: katsellaan ja kokeillaan. Muistelen, että pojat sanoivat kesällä, että harjoittelu ja kunnonkohennustahti on ihan erilainen kuin ennen, hyvältä tuntuu, mutta totuttelua vaatii.

Toukokuussa joukkue kävi Tero Lehterän johdolla harjoittelemassa Lemillä. Märän nurmen takia harjoitus vedettiin Tapiolan salissa. Kuva Kaija Lankia.

Toukokuussa joukkue kävi Tero Lehterän johdolla harjoittelemassa Lemillä. Märän nurmen takia harjoitus vedettiin Tapiolan salissa. Kuva Kaija Lankia.

(jatkuu)

Menestyskausi alkuun Tapiolan lattialta

31.5.2017

Yöllinen sade esti SaiPan edustusjoukkueen treenaamisen kirjaston nurmella. Ja kun koulun liikuntasali oli jo laitettu kevätjuhlakuntoon, harjoituksen vedettiin Tapiolassa.

Juuri ja juuri joukkue permannolle mahtui - ja koululaiset katsomoon.

Juuri ja juuri joukkue permannolle mahtui – ja koululaiset katsomoon.

(jatkuu)

SaiPa verryttelee kirjaston nurmella – ei kun Tapiolassa

30.5.2017

Huomenna keskiviikkona kannattaa suunnistaa heti aamupuolesta kirjaston kulmille. Silloin pääsee näkemään, kuinka SaiPan edustusjoukkue jumppaa nurmikolla.

(jatkuu)

Aina tukena!

5.2.2017

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Mitä yhteistä on Saipan fanirummulla ja Mäntyperän eukon pihasaappailla? Molemmat on somasti hopealla kirjaillut.

Rumpua on hakattu niin ansiokkaasti, että se tarvitsee jo vallan paljon ilmastointiteippiä kasassa pysyäkseen.

Rumpua on hakattu niin ansiokkaasti, että se tarvitsee jo vallan paljon ilmastointiteippiä kasassa pysyäkseen.

(jatkuu)

SaiPa ja HPK harjoittelivat Savitaipaleella

31.8.2016

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Liput myytiin loppuun ja parkkipaikat olivat tiukassa, kun Saipa ja HPK pelasivat harjoituspelin Savitaipaleella tiistaina.

Komeastihan se peli alkoikin Savitaipaleen mieslaulajien kajauttaessa Karjalaisten laulun.

Komeastihan se peli alkoikin Savitaipaleen mieslaulajien kajauttaessa Karjalaisten laulun.

(jatkuu)

Keväisiä kuvia ja kevään ihmeitä

17.3.2016

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Majavat mellastavat Totjärvellä.

Majavat mellastavat Totjärvellä.

(jatkuu)

KoPalle ja Eskoille kiekkoavustusta

9.3.2016

Lemin kunnan satsaus jääkiekkoon toi rahaa lemiläiselle jalkapallolle ja muulle urheilulle. Kunnan huutokauppaamien Tomi Leivon mailan ja pelipaidan tuotto meni KoPalle ja Lemin Eskoille.

Kunnanjohtaja Jussi Stoor ja valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Okko luovuttivat lahjasekit Jukka Kärmeniemelle ja Tero Uroselle tiistaina.

Kunnanjohtaja Jussi Stoor ja valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Okko luovuttivat lahjasekit Jukka Kärmeniemelle ja Tero Uroselle tiistaina.

(jatkuu)

Paita ja maila menivät kaupaksi

4.3.2016

Lemin kunnan huutokaupat Tomi Leivon pelipaidasta ja mailasta on saatu päätökseen. Paidasta maksettiin 181 euroa ja mailasta 100 euroa.

(jatkuu)

Lemillä nimikkoilta Kisapuistossa

31.1.2016

Lemi näkyi tavallistakin enemmän Kisapuiston jäähallissa lauantaina SaiPa-KooKoo -ottelussa.

Kunnanjohtaja Jussi Stoor seisoi kunnan ständin takana ja Lemin nimikkopelaajan Tomi Leivon pahvihahmo sen edessä.

Kunnanjohtaja Jussi Stoor seisoi kunnan ständin takana ja Lemin nimikkopelaajan Tomi Leivon pahvihahmo sen edessä. Kuvan otti Pentti Pitkänen.

(jatkuu)